Takaisin selaukseen

Kuhmon Nuorisoseuran

syysneuvottelukokous pidetään valtuuston istuntosalissa 2.10.1962. Esillä mm. kerhojen perustaminen ja jatkaminen. Toiminnanjohtaja Heikkinen selostaa kauden toimintaa.
Kaikki tervetulleita!
Johtokunta

Kuhmon Nuorisoseuran kerhotoiminta jatkuu

Kuhmon Nuorisoseuran syysneuvottelukokouksessa viime tiistaina päätettiin perustaa seuraavat kerhot: tanhukerho, jonka ohjaajana toimii nuorisonohjaaja Helena Malinniemi, näytelmäkerho, ohjaajana Onni Heikkinen. Viime talvena perustettua englannin kerhoa päätettiin jatkaa maisteri Tuula Isännäisen johdolla. Englannin kerho kokoontuu ensimmäisen kerran kuluvana syksynä ensi tiistaina 9.10. klo 19.30 kansakoululla ja siihen ovat kaikki englantia aikaisemmin opiskelleet tervetulleita. Tanhukerho ja näytelmäkerho aloittavat toimintansa myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.