Uskoen ja toivoen katseltiin Kuhmossa taivaalle lauantai-iltana ja ihme tapahtui. Aurinkokin oli kuullut; On Kainuun ensimmäisen varsinaisesti tarkoitusta varten rakennetun kesäteatterin avajaisnäytäntö ja näytäntökauden ensi-ilta, se täytyy nähdä. Niin työntyivät viikkokautiset pilvet syrjään ja aurinko nautti yhdessä 400-henkisen katsomon kanssa parituntisen riemukkaasta näytelmästä ''Kun ruusut kukkivat''.
Koko kevään olivat Tönölän harjulla kaikuneet työn äänet. Vuoroon oli rakennettu esityspaikka luonnon muovaamaan katsomon kupeeseen ja vuoroon oli kangas raikunut Maiju Lassilan uudestaan muotiin tulleista herkullisista vuorosanoista.
Kaikki oli saatu valmiiksi, vain jännitys tihenee rampin takana. Juhla oli alkamassa - kongi kumahtaa.
Mamman Liisa elää syrjäistä elämäänsä ruotilaisensa Pekka Evastiinan kanssa. Muuta kylän väkeä on tädintyttö Silja ja Löppö-Leena. Talon elämän sotkee rautatien työ, joka tuo tullessaan rautatienmiehiä, sulhasmiehiä naimattomille neidoille. On Antti-Hermanni Juikurista, Simo Aleksanteri Matikaista ja ties mitä. Heitä he olivat kaikki, itseään ja erikoisuuttaan korostavia tyyppejä. Ei ollut Pekka Evastiinan vika, että katsojat naureksivat hänen pyykinpesulleen. Eikä Mamman Liisan vika, että hänestä uhkui tinkimätöntä tiukkuutta puolustaessaan talonsa mainetta patukallaan. Tädintyttö Silja valloitti luontevalla herttaisuudellaan yhtä hyvin katsomon kuin tätinsä tavoitteleman miehekkään vaikkakin rehvastelevan Jorkan. Kylänakka Löppö-Leena myötäili nöyrästi ''talollisen'' vaatimuksia, päivitteli tekopyhästä Matikaisen ''syntiä''. Matikainen ja Juikuri puhemiehineen olivat niitä, jotka kuljettivat juonta eteenpäin ja antoivat eloa ajoittain jahkaavaksi käyvälle näytelmälle. Sulhasmiesten tappelu olikin näkemisen arvoinen kohtaus. Huolimatta ilmeisestä kuhnusmaisuudestaan oli Matikainen aikaansaanut ''ryönät'' jo Sotkamossa, jota Mikko Siunattu ja Juikurinen käyttivät ovelasti hyväkseen. Laukkukauppias Miihkuli oli luonnoltaan eläväinen, eikä malttanut aina hillitä itseään ''kun muija on kaukana Venäjällä''. Katsomon myötätunnon saivat osakseen kuuro kosiomies Pekka Polykarpus Riemuton ja toinen vajavainen Pekka Eevastiina.
Sanoi: Ohjaaja Veikko Ohinmaa: Kansannäytelmien paras tulkitsija on tavallinen ihminen. Hänen roolihenkilöään ei rasita ammattinäyttelijän alttius väheksyä ''ukkojen'' ja ''akkojen'' elämää, josta tavallisesti nivotaan kokoon huvittavimmat piirteet.
Kyllähän harrastelijaesityksen ohjaus on vaivalloisempaa ja aikaa vievää, mutta ohjattavien innostus kannustaa työssä eteenpäin. Ja kun kaikki on saatu kunnialla esityskuntoon, palkitsee yleisön tyytyväisyys niin esiintyjät kuin ohjaajankin. Näin sivullisena ei voi kuin ihmetellä sitä valtavaa innostusta, joka saa arkisesta päivätyöstään päässeet ihmiset ponnistelemaan ilta illan jälkeen ilman palkkaa, tehdäkseen esityksestä yleisölle nautittavan kokonaisuuden.
Jorkka, siviilissä maanviljelijä Tauno(?) Immonen on ajanut harjoituksiin 18 kilometrin päästä polkupyörällä useita kymmeniä kertoja: - Kyllä sitä muutakin ihminen tarvitsee kuin leipätyötä. Illat tämä touhu vie harjoitusaikana tyystin, mutta eipähän pääse syntymään vapaa-ajan käyttöongelmaa. Ellen viihtyisi näissä hommissa, en olisi mukana.
Kesäteatterin yleismies, nuorisoseuran esimies Aarne Sopanen joutui kantamaan murhetta järjestelyistä; peruukkitilauksista aina yleisön istuimiin. Siinä sivussa hän vei erästä keskeisistä rooleista ja vahvisti uskoa heikkoina hetkinä: - Meillä on ollut ilo saada joukkoomme riittävästi näyttämötyöstä kiinnostuneita kuhmolaisia. Esiintyjät edustavat eri ammatteja: yhteistä on kokeneisuus seuranäyttämöillä. Muistissa on vielä televisioesiintyminen runsas vuosi sitten.
Suurenmoisinta on yleisömme liikuttava uskollisuus ''omiensa'' kannustajana. Moniko asutuskeskus saa teatteriesitystä kerralla seuraamaan miltei 20 \% asukkaistaan, niinkuin Kuhmon kirkonkylä?
Eräs yleisön joukosta: Vieläkö te esitätte, minä tulisin uudelleen!
A.S.