Harrastajateatterityö elää voimakasta elpymiskautta. Aiemmin 1950-luvun lopulla laskuun kääntynyt kiinnostus omakohtaiseen teatterin tekemiseen on ohi, ja tällä hetkellä eivät ohjausapua välittävät Suomen Harrastajateatteriliitto ja Työväen Näyttämöidenliitto pysty kaikkia ohjauspyyntöjä täyttämään. Laskukaudelle voidaan hakea monenmoisia selityksiä - television t ulo, muut harrastukset ja niin edelleen. Mutta pienin syy ei ole ollut myöskään se, että harrastajateatteriryhmät eivät huolehtineet jälkikasvustaan ja uusien voimien kouluttamisesta. Toisaalta ammattilaisten ja harrastajien välit olivat hoitamattomat, lievästi sanoen jopa vastakohtaiset.
Alueteatterikokeilut ja vapaiden teatteriryhmien kiertuetoiminta toivat taas teatteria sinnekin, missä se oli uinunut kymmenkunta vuotta ja liittojen tehostunut koulutustoiminta toi tuoreita voimia pölyttyneisiin kulisseihin. Ammattilaisten yliolkainen asenne harrastajiin alkoi korjautua, tajuttiin kuinka näyttämöharrastus kasvattaa parhaan ja asiantuntevimman yleisön teatteriin. Nyt voi harrastajanäyttämö saada alueensa teatterista asiantuntevia vihjeitä ja vaikka tarpeen tullen rekvisiittaakin lainaksi. Näin muodoin olisi kainuulaisenkin teatteritoiminnan kannalta tärkeää saada Kajaanin Kaupunginteatteri alueteatterilain piiriin.
Osallistujalle on teatterintekemisellä paljon annettavaa. Paitsi viihtyisää yhdessä olemista, voi sen puitteissa avartaa omaa kokemuspiiriään tutkimalla ja tulkitsemalla erilaisia rooleja ja näytelmiä sekä niiden suhdetta elävään elämään. Samalla osallistuu luovaan tapahtumaan, jollainen on yhä harvinaisempaa koneistuneessa ja automatisoidussa maailmassamme.
Elääkseen ja jatkuakseen täytyy harrastajanäyttämön huolehtia myös tulevaisuudestaan ja jälkikasvustaan. Tässä suhteessa Kuhmolaisteatteri otti muillekin esimerkiksi kelpaavan askelen järjestämällä lapsiteatterikoulutuksensa. Talvisten kokoontumisten jatkeena oli viime kesäinen teatterinuorten luovan toiminnan leiri antoisa kokemus ja vastaavanlaisia tultanee järjestämään ensi kesänä muuallakin.
Kuhmolaisteatterin maine on ansiokkaiden kesänäytelmien myötä tiedossa koko maassa, luonnollisesti television teatteritoimituksen ''Kettuvaari'' taltioinnin esityksellä on tässä osansa. Mutta onko tietoisesti arvioitu niitä mahdollisuuksia, joita teatterilla on annettavana Kuhmolle ja päinvastoin? Vai eletäänkö kuten ennenkin; käytetään teatteria vain kesäisenä mainosvalttina matkailussa ja uskotaan, että kyllä ne näyttelevät ja Unto Heikura pykää uusia näytelmiä?
No, uutta pitää etsiä ja kokeilla, siksi minusta oli miellyttävä tulla mukaan kuhmolaisten tämän talviseen toimintaan, jossa etsitään uusia keinoja teatterin tekemiseen, pyrimme yhdistämään näyttämöilmaisua ja elokuvaa. Tällaisen harvinaisen kokeilun yksi edellytys on se, että meillä on elokuvaosuutta mukana toteuttamassa läänintaiteilija Timo Linnasalo. Perästä kuuluu sanoi torventekijä, mutta näistä tavallaan yhden näytelmän pituisista työjaksoista olisi nyt oikea hetki pyrkiä hieman pidemmän aikavälin työskentelyyn.
Tämä vaatii suunnittelua ja suunnittelu edellyttää tutkimusta siitä, mihin harrastajateatterityötä voidaan hyödyntää. Yksi vaihtoehto olisi koettaa saada Kuhmo valtakunnallisen kulttuurikokeilun piiriin. Lisäksi teatterityöllä tulisi olla kiinteä osa kansalaisopiston työskentelyssä, opettajien virikekoulutuksessa ja nuorisotyössä. On myös kehitettävä nukketeatterityötä etenkin apuna kirjastotoimen puitteissa. Toinen mieluinen edellistä täydentävä mahdollisuus on kunnallisen kulttuuriohjaajan kiinnittäminen.