Unto Heikuralle, kuhmolaiselle opettajalle ja näytelmäkirjailijalle, näytelmän teko on kuin shakin pelaamista. Kun kirjoittaa repliikkejä, on samalla tiedettävä monta siirtoa etukäteen.
Kuhmon ja Vaalan kesäteattereissa käyneet tuntevat hyvin Unto Heikuran. Tänä kesänä hänen Kettuvaariaan esitettiin Vaalassa, vuonna 1972 Kuhmossa. Härkähäät on nähty Kuhmossa kahdesti, peräkkäisinä kolmena kesänä 1969-1971 ja myöhemmin vuonna 1985.
Kajaanin Kaupunginteatteri otti vuonna 1976 ohjelmistoonsa Pihkasetelit. Useimmat muistavat Timo Linnasalon elokuvan Vartioitu kylä 1944, joka perustuu Heikuran samannimiseen näytelmään.
Kuhmon kotiseutulukemistolla, Kuhmon Sammolla on ikää jo viisi vuotta.
Kahta hänen näytelmistään, Kylän viimeistä naista ja Kettuvaaria, on esitetty yli 50 paikkakunnalla Suomessa, lähinnä harrastajateattereissa.
Uutta tekstiä on tulossa. Parhaillaan valmistuu kahdeksan vuotta muhinut näytelmä, Sammon takojat, jota Unto Heikura kirjoittaa nyt neljättä kertaa.
''Todennäköisesti siinä käy niin, että kahdeksan vuoden työ menee hukkaan'', hän toteaa kiihkottomasti. ''Varmaan minä kirjoitan sitä ilmaan.''
Vuosia sitten hän esitti julkisesti Kalevalan Sammosta oman tulkintansa, jolle ei valtakunnassa juuri korvaa lotkautettu. Heikuran mielestä Sampo on Pähkinäsaaren rauhasta 1323 kirjoitettu sopimus, joka merkitsi rauhaa myös Kajaanin läänin ja Vienan Karjalan välille.
''Kansanrunojen rinnalla pyörii valtava määrä arvoituksia. Näen, että monet Sampoon liittyvät asiat ovat symboleja.''
''Tästä minä voin puhua hirveän kauan'', hän varoittaa ja nimittelee itseään kylähulluksi.
Kotiseutulukemistoa varten hän luki 25 000 sivua Kuhmon historiaan liittyvää tekstiä. Sieltä nousi esiin aihe, joka häntä nyt kiinnostaa, Kuhmon kirkkokapina.
Kuhmossa oli 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa kiistaa kirkon paikasta. Kirkkoherra Frosterus ei ollut hyvissä väleissä seurakuntansa kanssa. Vuonna 1804 kirkko tuhopoltettiin. Paikka, johon uusi kirkko aiottiin rakentaa, ei ollut mieleen talonpojille, jotka halusivat sen Tönölänniemen taakse [entisen kirkon lähelle].
Talonpojat ehtivät pystyttää 22 hirsikertaa, jotka purettiin. Sotkamoon käräjille haastettiin yli 200 talonpoikaa, joista muutamalle lankesi kuolemantuomio.
Unto Heikura sanoo, että näytelmäteksti sopii hänelle parhaiten. Näyttämölle teksti istuu silloin, jos yleisö kokee sen omaksi ja jos näyttelijät voivat elää sen.
Hän myöntää todeksi ahdingon, johon kotimainen näytelmäkirjallisuus on juuttunut. Osittain tämä johtuu hänen mielestään siitä, että ohjaajat eivät kunnioita näytelmää, vaan runnovat sen mieleisekseen. Teatterit esittävät myös paljon klassikoja, joista ei tarvitse maksaa tekijänpalkkiota.
Teatterit tarvitsevat oman alueensa tekstejä, mutta tarjotut tekstit eivät Heikurankaan mielestä ole yleensä kelvollisia. Joskus teatteri voisi antaa puolikuntoiselle mahdollisuuden, työstää sitä yhdessä kirjoittajan kanssa.
Unto Heikura on Kainuun Kirjailijoiden puheenjohtaja. Yhdistyksen merkitys on hänen mielestään siinä, että yhteydet lääniin, muuhun Suomeen, Helsinkiin, maakuntakirjailijoihin ovat olemassa. ''Onko yhdistyksestä sitten hyötyä, sitä minä olen miettinyt, kirjailijahan tekee työnsä yksin.''
Tänä vuonna Kainuun Kirjailijat ovat järjestäneet kaksi tilaisuutta, joissa kirjoittajat ja yleisö ovat kohdanneet. Lokakuussa Aleksis Kiven päivänä yhdistys esittelee jäsentensä tuotantoa Sotkamossa. Mukana on muun muassa Veikko Huovinen kertomassa Matikanopettajastaan.
Sotkamon tapaamiseen on tarkoitus saada valmiiksi yhteinen antologia. Antologioiden heikkous on Heikuran mukaan se, ettei kukaan anna niihin parasta tekstiään.
Kainuussa kirjoittavat hän jakaa useaan ryhmään. Ensin ovat huiput, joita maakunnassa on aina ollut 1600-luvulta asti. Sitten ovat dokumenttikirjailijat ja harrastajakirjoittajat, joista valtaosa kirjoittaa runoja ja novelleja.
Puheenjohtaja kaipailee joukkoon nuorta polvea, jonka joukosta nousisi uusi huippu. ''Pitäisi löytyä joku rämäpää.''
Sinikka Viirret - teksti, Juhani Karvonen - kuvat