Kuhmolaiset ovat pyrintöjen harrastajia, yhdistykset ja seurat siellä kukoistavat! Näin ajattelee muukalainen, kun kuulee mitä siellä perustetaan ja mitä kaikkea aijotaan hommata, ja eipä syyttä, sillä jos ajattelee mitä esimerkiksi viimeisten vuosien -- sanotaanpa viiden tai kuuden -- aikana on pantu alkuun, niin ei siinä aivan vähää ole tällaiselle perukalle! Luetellaanpa muutamia esimerkkejä:
Oli kirkonkylässä sonniyhdistys, joka kuoli itsestään -- yhdistys nimittäin, eikä sonni -- sonni myytiin muualle palkittaviksi ynnä muuta.
Sitten hommattiin osuusmeijeriä -- oltiinpa ostaa sille talo heti, -- mutta kun se pantiin käyntiin, niin mistä kermantuojat, ei niitä monta näkynyt. Saattoi sanoa niinkuin maan tyttö, joka oli ostanut vehnäsen leipurilta, jonka \lainaus{pullat} ovat hyvin pieniksi supistuneet: äiti hoi, missä nisu? Hän kun ei huomannut, että oli jo sen suuhunsa pannut (tositapaus). Niin oli kermantuojienkin laita, he odottivat, näet kuinka se ensin rupeaa kannattamaan ja rasvarahoja jakelemaan viisaasti! No, se yritti, mutta viisaasti kyllä lopettikin ennenkuin konkurssi olisi tullut.
Perustettiin oriyhdistys, monen mutkan jälkeen saatiin orikin -- ja hyvä -- joka vielä elää ja antaa eloa, yhdistyksestä muuten kuulee vähän, vaan aina jotain. Osuuskauppa perustettiin myös -- osuustoiminta kun silloin oli korkeassa hinnassa -- mutta päinvastoiksi ovat toivotut voitto-osuudet talokkaille muodostuneet. Ovatpa ne ainakin pankkiasioita oppineet ja jotkut maitaan \lainaus{intäkkiin} panemaan.
Nuorisoseuraa on jo luullakseni montakin kertaa perustettu. Viime perustamisen jälkeen sekin heti ryhtyi talon hankintahommiin. Ostettiin vanha makasiini, sahattiin lautoja ja lankkuja, makasiini hajotettiin -- hirret säilyivät ehkä paremmin siten noin vuoden ajan, -- kunnes ne toisaalle siirrettiin, nyt kokoon. Siellä ne nyt ovat, vaan ovat ne mielestäni supistuneet ajan kuluessa, kuivaneetko, tai ehkä polttopuun tarve jollakin! Muuten seura vielä elää, ainakin se pitää iltamia, muita \lainaus{pyrintöjen} merkkejä en juuri ole huomannut. Ikävä kyllä, sillä kun olisi niin paljon jaloja ja hyödyllisiä tehtäviä.
Työväenyhdistystä ei myös pidä unhottaa, järjestyksestä ynnä muusta sen iltamista on Kajaani Lehdessä ennen kerrottu. Mitään jalompia siemeniä ei ole nähty sen toiminnasta itäviksi, lieneekö niitä edes kylvettykään köyhälistön hikiseen maaperään.
Palokunta on ja oma talokin -- ruiskuhuone. Se alussa suuria toiveita antoi, sinne kokoonnuttiin ilman \lainaus{säätyeroa} ja nuorekkaina marssittiin kesän ja hiukan toistakin. Vuosijuhlia -- harvinaisen suurella osanotolla -- vietettiin, rahoja kerättiin, joilla päätettiin hankkia lisää kalustoa, pukuja ynnä muuta. Mutta, ei niitä ole nähty, päätökset vaan pöytäkirjoissa kertovat tulevalle sukupolvelle isiensä urhokkuudesta. Ei viime kesänä enää nähty reippaita palokuntalaisiamme lippuneen sillalla ja kaduillamme -- sillä on meillä Kuhmossa, tulevalla kauppalalla, kadut, nimetkin heillä on, kilvet vaan puuttuvat. Niin, palokunta nukkuu, ei ole tulipaloja, jotka sen herättäisi, hälyytyslaitoskin -- vaikka päätetty -- on vielä laittamatta. Kalustonhoitaja, herää! Päälliköt, vasen, vasen, mars! Nouskaa!
Tässä niitä on joukko yhdistyksiä, ei läheskään kaikki, on vielä maalaisseuroja, joku osuuskassa ja puimaosuuskunta ynnä muuta. Maanviljelysseura ja sen neuvojat kai niitä kuitenkin parhaiten elossa pitävät. Rautatietä tänne vielä hommataan -- olin unhottaa sen -- käyneekö sille samoin, sitä ei tahtoisi uskoa, vaan sehän vasta on aivan alussa.
Kuhmolaiset perustavat paljon, mutta jatko? Ei sillä hyvä, jos alku kaunis on, lopussa vasta kiitos seisoo. Herätkäämme!
A.