Takaisin selaukseen

Luennot

Kajaanin lehti 9.1.1914

Luennot ovat nyt pidetyt kaikissa niissä paikoissa, joissa ne oli ilmoitettukin toimeenpantaviksi.

Naapurinvaaralla, jossa luennot olivat nuorisoseuran talolla tämän kuun 3. päivänä, oli yleisöä arviolta viitisenkymmentä kuuntelemassa niitä niin kylmässä huoneessa, että vesi jäätyi lasiin.

Sotkamossa oli tämän kuun 4. päivänä samaten vähänlaisesti kuulijoita. Pakkanen ja samaan aikaan sattuneet jos jonkinlaiset kokoukset lienevät osaltaan siihen olleet jonkin verran vaikuttamassa.

Mutta Kuhmossa, jossa luennot pidettiin myös nuorisoseuran talolla loppiaisena 6. päivänä, oli niitä seuraamaan kokoontunut yli 150 henkilöön nouseva kuulijajoukko.

Edellä mainituissa paikoissa luennoivat Eija Rihtniemi \lainaus{Suomen perustuslakien historiallisesta kehityksestä} ja Toimi Leinonen \lainaus{pyrstötähdistä ja meteooreista}.

Ristijärvi oli luentotilaisuudessa hyvin edustettuna, loppiaisena, tämän kuun 6. päivänä. Sillä, kun luennot alettiin Putkolasta puoli kuuden aikaan illalla, oli suuri pirtti kuin ahtautunut täyteen innokkaita kuulijoita. Siellä luennoivat Metsävainio ja Seppänen ja samoista aineista kuin mieslahdella.