Härkähäiden keskeisin ja askarruttavin probleema on keino, jolla hankittaisiin rahat kylän yhteisen sonnin ostoon. Kansakoulunopettaja, sivistynyt ja henkevä kansankynttilä tahtoo siinä sivussa myös vienankarja-laista kansanperinnettä ja ehdottaa esitettäväksi tämän perinteen mukaisia häitä, jotka saadaankin aikaan. Mutta korven kekseliäitten velikultien Juuson ja Heikin mielestä tämä ei yksin riitä, vaan he keksivät tuot-tavamman keinon: pontikankeiton. Tämä johtaa sitten vaikeaan ristiriitatilanteeseen korpiraamatun ja pas-kantärkeiden lakipykälien kesken, julkiseen skandaaliin ja monien vaiheitten jälkeen onnelliseen loppuun.

Kuhmolaiset Härkähäät - elävää teatteria

Kuhmolaisen matkailuliite vuonna 1971

Vaikka Kuhmossa ei varsinaista laitosteatteria olekaan, on kuhmolainen teatteriperinne varsin vanha. Koska syrjäinen korpipitäjä on usein jäänyt osattomaksi vierailevien teatterintekijöiden palveluksista, on jouduttu turvautumaan omiin luoviin kykyihin ja näyttelijänlahjoihin, tekemään teatteria itse. Kun virike on lähtenyt kuhmolaisten itsensä luovuudesta, on teatteri luonnollisesti ollut lähellä ns. tavallista kansaa ja palvellut ensisijaisesti sen tarpeita. Tämän takia Kainuulaisteatteri ei ole paikka, jonne mennään kovat kaulassa ja jäykällä juhlamielellä. Se on paikka ja tapahtuma, joka eletään mukana ja jossa viihdytään.

Unto Heikuran kirjoittama ja Jussi Koivusillan ohjaama Härkähäät on nyt jo kolmatta kesää kuhmolaisten teatterintekijöiden ohjelmistossa. Kesäteatterin nimi on vaihdettu nyt Kainuulaisteatteriksi, jotta näytelmä ei jäisi ahtaasti paikalliseksi, vaan saisi enemmän yleiskainuulaista luonnetta ja olisi helpommin myös vieraspaikkakuntalaisten ymmärrettävissä. Tämän näytelmän tapahtumilla on paikallinen todellisuuspohja: Härkähäiden ilmapiiri ja asenteet ja ajattelutapa ovat tyypillisiksi kainuulaisiksi tunnistettavissa. Ainakin vanhan polven paikkakuntalaiselle lienee näytelmän elämänmuoto tuttu, tunnettaneen myös se tapahtumasarja, joka on antanut aiheen näytelmään.

Näytelmän perusteemana on ristiriita, sokean lainkuuliaisuuden ja korpikylän taloudellisten realiteettien välillä. Päähenkilö Juuso heittäytyy yritteliääksi ja saadakseen kokoon omaan sonniosuuteensa tarvittavat rahat alkaa keittää pontikkaa – hän siis kiertää lakia täysin hyväksyttävien päämäärien saavuttamiseksi, noudattaa yhteisen, kirjoittamattoman korpiraamatun ohjeita. Mutta yritteliäisyyden palkaksi asiaan sekaantuvat kierouvella elävät virkaherrat paskantärkeine lakipykälöineen ja saavat Juuson katkeroituneena toteamaan: Sitä jos jottae teällä yrittää, ni heti ollaa nurkkajuurissa kurkuilemassa: teälä sitä perukan pöljät keittäät pontikkoa!

Mutta perimmältään Härkähäät on leppoisa kansankomedia, osallistumaton ja harmiton. Näytelmässä esiintyjiä tuskin voi nimittää näyttelijöiksi sanan varsinaisessa merkityksessä. Esiintyjät eivät suoranaisesti esitä roolihenkilöitä, he pikemminkin elävät näytelmää ja ovat oma itsensä. Näyttelemisen sijasta voidaan paremminkin puhua eläytymisestä, mikä on mahdollista vain siinä tapauksessa, että näytelmän syntyyn ja esittämiseen vaikuttavat henkilöt tuntevat henkilökohtaisesti näytelmän ympäristön, aihepiirin ja roolihenkilöiden luonteenpiirteet, asenteet ja ajatuksenjuoksun. Samalla tavalla ei näytelmää seuraavista oikein voi käyttää nimitystä yleisö , sillä Härkähäiden katselijat eivät ole ainoastaan tapahtumien passiivisia sivustaseuraajia, vaan osallistuvat välittömyydellään ja vapautuneisuudellaan yhdessä näyttelijöiden kanssa viihtyisän tunnelman luomiseen. Kun esiintyjät ovat tuttuja kainuulaisia, kun yleisö on tuttua kainuulaista, kun näytelmän aihepiiri on tuttu kainuulainen ja tapahtumien ympäristö tuttu kainuulainen luonto, ei mikään voi estää tuttavallisen ja läheisen, aidon ja luonnollisen ilmapiirin syntymistä.

Koska Kainuulaisteatteri ei ole laitosteatteri, ovat näytelmän esiintyjätkin mukana virkistävän harrastuksen vuoksi. Pääsymaksutulot ovat huvenneet esityspaikkoihin ja -välineisiin sekä muihin juokseviin menoihin. Näyttelijöiden armottomin ja ymmärtäväisin ja kiitollisin arvostelija on kuhmolainen yleisö, ja vain yleisölle on Kainuulaisteatteri vastuussa ohjelmistostaan. Ja näin sanovat näyttelijät itse omasta teatteristaan: Teatterimme on elävä, uudistuva teatteri. Pysyttääksemme näytelmämme ajan hermolla olemme lisänneet sinne sanat Costa Rica ja mustikkajogurtti . Osuutemme koko ajan riehuvaan seksikeskusteluun on Lyytin toteamus ns. pyllynpyörityksestä: Soattaa olla syntiehi! Seksin osuutta olemme näytelmässä lisänneet; tässä suhteessa olemme antaneet kaupallisuudelle hieman periksi. Teatterillemme olisi kauhistus pysähtyä paikalleen ja toistaa entistä, niin mielellämme kuin sen tekisimmekin!

Härkähäiden keskeisin ja askarruttavin probleema on keino, jolla hankittaisiin rahat kylän yhteisen sonnin ostoon. Kansakoulunopettaja, sivistynyt ja henkevä kansankynttilä tahtoo siinä sivussa myös vienankarjalaista kansanperinnettä ja ehdottaa esitettäväksi tämän perinteen mukaisia häitä, jotka saadaankin aikaan. Mutta korven kekseliäitten velikultien Juuson ja Heikin mielestä tämä ei yksin riitä, vaan he keksivät tuottavamman keinon: pontikankeiton. Tämä johtaa sitten vaikeaan ristiriitatilanteeseen korpiraamatun ja paskantärkeiden lakipykälien kesken, julkiseen skandaaliin ja monien vaiheitten jälkeen onnelliseen loppuun.