Rääväsuiset miehenroikaleet ovat puheillaan loukanneet vanhapiika-Impin koskemattomuutta ja saavat siitä hyvästä reilun roiskauksen pyykkivettä niskaansa. Tämä ja monia muita yhtä railakkaita kohtauksia mahtuu Kettuvaarin juonen kulkuun.
Mitä se on, kun ihmiset kirkolla hurakehtavat, jotta maailmanloppu se on, jonka ensi tiistaina tuleman pitää? Kun mökkiläiset herranpelossaan myyvät tilojaan, koska saarnamies on sanonut, että autuaita ovat sekä hengellisesti että maallisesti köyhät? Mitä se on, kun todetaan naulan lyömisen pyöreään pölkkyyn olevan vaikeata ja akkamehtään suunnistamisen varsin fraseerattua hommaa? -- Mitäpä muuta kuin kuhmolaista elämänmenoa ja elämänviisautta Unto E. Heikuran Kettuvaarin kuvaamana.
Unto Heikuran toinen näytelmä liikkuu samoilla vesillä ja saloteillä kuin sitä edeltänyt Härkähäätkin. On talo perukassa, siinä vanhaisäntä, nuori isäntä vävynä talossa, vävyllä vekselikierre ja viinaan menevä lipeväkielinen kumppani. On hulttiopoika maailmalla, perheensä pettänyt ja kaupunkilaistuva, jolla alkaa jo olla kaupunkilaisen vinkeet ja sormet salaperäisellä tavalla mukana tuomiopäiväpuheiden peittämissä hämärissä liiketouhuissa. On mehevää puheenpartta ja yksityistä filosofointia, joka liikkuu pääasiassa kolmen kuuluisan suomalaisen v-kirjaimen; viinan, virsikirjan ja erään nimeltä mainitsemattoman sukuviivan ympärillä. On rähinää ja lemmenkujerrusta, juonittelua ja suoraa välienselvittelyä -- sanalla sanoen: Kuhmon perukoitten elämää niin hykerryttävän aidossa muodossa, että sen aidommaksi ei juuri tule.
Ensimmäisenä saa Kettuvaarista sen käsityksen, että se on mittojen mukaan kirjoitettu niin kuhmolaiselle yleisölle ja näyttelijöille kuin kuhmolaisten tarpeisiinkin sopivaksi. Ja näytelmä todella istuu yleisön naurusta hytkyvillä harteilla ja hymykuopissa – sen voi todeta missä tahansa Kettuvaarin näytännössä. Jos haluaa nauraa ja viettää riipaisevan hupaisan kaksituntisen, tarjoaa näytelmä siihen erinomaisen mahdollisuuden. Mutta jos haluaa nähdä ja tajuta naurunpyrskähdysten peittämät yhteiskunnalliset ristiriidat ja yksityisen keinottelun häikäilemättömyyden, löytää Kettuvaarista riemastuttavan ivallisia oivalluksia. Huomaa, miten Kuhmo todella on huijarien luvattua maata, olivatpa sitten kyseessä kellokauppiaat, kiinteistönvälittäjät tai uskonnon varjolla sukuviivan ja setelitukkujen perässä juoksentelevat saarnamiehet
Jo kieli sinänsä tekee näytelmän hauskaksi. Lisäksi tulevat monet vauhdikkaat kohtaukset, kommel- jatkuu sivulla 3...