Myös pastori (Markku Kemppainen) pääsee hevosen (Jukka Jauhiainen) kyytiin Kuhmolaisteatterin kesäteatteriesityksessä Mies, joka ei osannut sanoa ei. Taustalla kauppiaspariskunta Anna (Sonja Immonen) ja Kake (Tuomo Piirainen).
Kuhmolaisteatteria voi onnitella ajankohtaisesta näytelmän valinnasta. Mies, joka ei osannut sanoa ei kertoo pieneen kyläyhteisöön palaavasta papista, joka yrittää avioliittoneuvojan roolissa saada kyläläisten nais-, mies-, alkoholi- ja murhausmenetelmäongelmat ratkaistua.
Pastori ei osaa sanoa ei, jolloin kaikki ongelmat menevät entistäkin tiukempaan umpisolmuun kääntyen kuitenkin onnelliseksi lopuksi, kuten kesäteatterinäytelmässä pitääkin.
Vai pitääkö? Pyllistelystä ja pierun äänistä huolimatta tätä näytelmää voi pohtia toisellakin tasolla. Soramäen väen toilailuja seuratessani ryhdyin pohtimaan, miksi se tuntuu niin tutulta. Löysin nopeasti työ- ja vapaa-ajan yhteisöstäni monia miehiä ja naisia, jotka eivät tosiaankaan osaa sanoa ei. Ja joka kohdistuu ennemmin tai myöhemmin sekä enemmän tai vähemmän heidän kohtalokseen.
Jotenkin tuntuu, että tälle ajalle on ominaista, että ei-sanan unohtaneista puristetaan kaikki mehut. Eikä anneta sitä kiitosta, jota he kaipaavat vaan syljetään päälle.
Kuhmolaisteatterin näytelmän ylivoimaisesti parhaasta suorituksesta vastaa hevonen Jukka Jauhiainen, joka pitää näytelmän hyvin koossa.
Puvustaja Leena Ohtonen on onnistunut Jauhiaisen rooliasussa. Hevosen tiukassa trikoossa Jauhiaisen fyysinen olemus tulee esiin parhaimmillaan. Jauhiainen on leppoisa hevonen myös näyttelemisensä avulla. Pitäisikö meidän ihmisten ottaa hevosesta mallia ja hirnua pahimmille tiukkapipoille ja itsellemme, vaikka pääsisimme Charme Asserdalin kanssa samaan karsinaan ja huomaamme olevamme ruunia.
Muut näyttelevät kuin yhdellä vaihteella. Huutako ”aktivisti joka lähtöön” aina kuin sumusireeni? Millaista on nuorten rakkauselämä, jos rokkitähtien perässä juoksevan nuoren vihaisen naisen ainoa ilmaisuääni on lähellä kirkumista?
En pitänyt lainkaan kainostelevaa luuserimeininkiä, johon katsoja törmää tullessaan katsomaan kesäteatteriesitystä. Ohjaaja ikään kuin pyytää katsojalta etukäteen anteeksi huonoa esitystä ja olemassaoloaan kirjoittamalla käsiohjelmaan, että ”mitäpä se hyvejää tehdä itsensä naurunalaiseksi, jopa säälittäväksi” ja että ”jos ei ammattitaitoa olekaan riittävästi, niin intoa löytyy sitäkin enemmän”.
Jos tämä on huumoria, se on sitä niin monella kierteellä, että menee reilusti yli ymmärrykseni. Jos ei, niin HALOO! Näin huonoa itsetuntoa ei saa olla edes kuhmolaisella.
Ja toisaalta. Jos ohjaajan olettamus näytelmän huonoudesta pitäisikin paikkansa, onko huono aina vähemmän nautittavaa kuin hyvä? Onhan M.A. Numminen myynyt kultalevyjä ja Ed Woodin elokuvat ovat saaneet kulttiaseman filmidiggarien keskuudessa.
Hannu Suojanen
Kuhmolaisteatterin kesäteatteriesitys 1999: Mies, joka ei osannut sanoa ei. Käsikirjoitus Jussi Kylätasku ja Matti Kuikkaniemi. Ohjaus Kari Kajaus. Näyttelijät: Sonja Immonen, Jukka Jauhiainen, Markku Kemppainen, Heta Ohtonen, Jonna Piirainen, Tuomo Piirainen, Heikki Pitäjämäki, Sanna Pulkkinen, Eero Pääkkönen, Eero Rytkönen, Eija Sirviö. Musiikki Tuuliluut, lavastus Hannu Sääski, äänentoisto Joonas Törmälä, puvut Leena Ohtonen, tunnuspiirros Heikki Pitäjämäki. \end{multicols}