Loppu hyvin. Kaikki löytävät toisensa Mooseksen penninpyörityksessä.
Kesäteatteria. Kuhmon Nuorisoseura ry. Multikankaan kesäteatteri. Mooseksen penninpyöritys, ensi-ilta 27.6.2002. Käsikirjoitus Raimo Suuronen, ohjaus Jukka Jauhiainen, rooleissa: Tuomo Piirainen, Kristiina Häkli, Antti Heikkinen, Eeva Jauhiainen, Juri Iljin, Ari Sumen, Seppo Piirainen, Jyri Ohtonen, Sirkka Kinnunen, Eija Huotari, Jonna Piirainen, Pekka Rautiainen.
Kainuun kesäteatteriralli on pyörähtänyt käyntiin. Ensimmäisenä lähtölinjan ylittivät kuhmolaiset.
Muut Kainuun kahdeksan kesäteatteripaikkakuntaa lähtevät matkaan suorastaan minuutin välein. Parhaimmillaan ensi-iltoja on peräti kaksi samana päivänä!
Kuhmon Nuorisoseuran Multikankaan kesäteatterilaiset ovat olleet armottomia puskateatterin viljelijöitä. Heidän esityksissään olen nauranut vilpittömästi monet kesät. Niin oletin käyvän nytkin. En nauranut.
Raimo Suurosen kirjoittama maalaiskomedia Mooseksen penninpyöritys on aito suomalainen kesäteatterinäytelmä: on vanha pienviljelijäpariskunta, on nuoria rakastavaisia, on ahne pankinjohtaja, on helsinkiläinen pöljä.
Tietysti juodaan viinaa, saunotaan, puhutaan rakkaudesta ja varsinkin siitä, mistä on puute eli alapään huumori kukkii. Juonta on vain nimeksi, mutta hauskoja tilanteita riittää.
Kun näytelmä vielä päättyy ”loppu hyvin kaikki hyvin” -tyyliin kuten suomalaisen commedia dell’ arte -näytelmän pitääkin, niin kaikki edellytykset ovat olemassa hulvattomalle kesänäytelmälle. Mutta kuhmolaiset eivät ole onnistuneet.
Missä vika? Ehkä siinä, että roolijako ei pelannut. Ei kerta kaikkiaan löytynyt kuhmolaisista rooleihin tarvittavia näyttelijöitä. Roolit oli miehitetty iältään ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan epäsopivilla näyttelijöillä. Kun vielä ohjaaja ei ollut tätä huomioinut vaikkapa vain pyyhkimällä tekstiä, niin minkäs teet, tyypit jäivät muun muassa pääparin kohdalla syntymättä.
Jukka Jauhiainen on ohjannut jo monta mehevää esitystä. Nyt henkilöohjaus ontui pahasti. Näyttelijät pääasiallisesti seistä tököttivät naamat katsomoon päin ja latelivat tekstiä. Sanasutkautukset tarjottiin niin ennakoiden, että katsoja arvasi jo etukäteen, mitä näyttelijä missäkin kohdin tekee tai kuinka elehtii.
Eikä yleisohjauskaan tilannetta parantanut. Välillä näyttelijät juosta kirmasivat jonnekin ja tulivat jostakin takaisin näyttämölle. Sisääntulot ja poistumiset tapahtuivat näyttämötilanteiden rakentamisen kannalta epäjohdonmukaisesti.
Koomiset tilanteet jäivät syntymättä.
Harmi, Mooseksen penninpyöritys ei vaan pyörinyt. Päinvastoin se klonkkui jatkuvasti, kuin olisi neliskulmaista pyörää yrittänyt kepillä tökkiä. Mutta osalla katsojia kuulosti kuitenkin naurun pärskähdyksistä päätellen olevan hauskaa. Niin että mikäpä siinä, joku nauraa jollekin, joku toinen jollekin muulle. Sellaista on huumorin viljely.
Pauli Haataja