1.7 Herra Adamson (1929)

Et onpi Herra Adamson ehkä kunnon mies, senhän kaikki naapuritkin aivan hyvin ties. Hän otti ryyppyjään ja halas tyttöjään ja oli niinkuin kunnon mies, kunnon mies. Aamuyöstä näin hän kulki kotiinpäin ja sydämensä täynnä riemua, riemua. Sinisilmä, silkkisukka, poutaposki, polkkatukka, oot mun ihantein.

Kerto: Saanko tulla, omas’ olla ihastella, armastella sua vaan hetkisen? Tämä onpi pikkujuttu kaikkialla olen tuttu maineeni on verraton. Ehkä esitellä itsein saan: oon Herra Adamson.

Et onpi herra Adamson ehkä ryyppymies hän ryypyn osaa kallistaa ja niinpä on ties’ grogsit, liköörit, rommit, konjakit. Hän joi niin kuin kunnonmies, kunnonmies. Ja kun ryypyn saa hän alkaa rallastaa ja sydämensä tuosta riemastuu, riemastuu. Helmeilevä ihanainen, säteilevä vaahtovainen oot mun ihantein. Kerto.

Kas unta näki Adamson kerran valveilla, et’ seisomassa oli hän jo taivaan portilla. Hän kumarsi, pokkuroi ja kovast’ potiloio et hän se vast’ on kunnonmies, kunnon mies. Vaan oviloikkari tuo pyhä Pietari se sormellansa ulos osoitti, osoitti Adamson hikoili, rukoili ja pyyteli et oot mun ihantein. Kerto.