3.2 Kulkurin masurkka

Äitini mua tuuditti, liikutti, kiikutti, kehtoa pientä heilutti muinoin kuin olin lapsi.

Laulunsa yössä hiljaa soi, aamun toi, viihdyn toi. Ei kauniimmin kukaan laulaa voi, äitini lumihapsi.

Uinu, oi uinu, voimia vielä tarvitset siellä elämän tiellä, leivän kun oman otsasi hiellä vieraasta maasta kaivat.

Uinu, oi uinu, pienoinen piltti, lapseni kiltti, äitini virkki, Ulkona halla viljamme niitti palkaksi jätti vaivan.

Kiitos nyt emon neuvoistas, holhoistas, huolloistas, kulkijanteitä maailmas vaikka mä polo harhaan.

Kehtohon jätin lapsuutein, maailmaan vein miehuutein. Anteeksi anna, väärin jos tein, kun toiveesi petin parhaan.

Nyt luonto on mulla kulkijapojan tyttösen oman sievän ja soman laulaen vaikka toisenkin otan, kulkijapoika valtaan.

Näin eläen täytän toivon sen, ainoisen, viimeisen: ollos sun elo riemuinen pois kurjuuden kuri alta.

(Lempeni salon kätkös on, muille se on tuntematon. Minulle aarre arvaamaton on impeni kultatukka.

Häntä mä yksin muistelen vain kulkeissain, laulaissain. Vaikka mä olen harhaava kai ihanteeni on se kukka.

Ja vaikka ois joka hetkellä uus ponnekuus, riemukkuus vaikka ois mulla lempiä kuus unhoon en häntä paina.

Et täyttyisi emon toivomus tuo lempesi nuo säästellen suo tunnepa tuhat sielusi luo vaan yhtä sä lemmi aina.)

Ei kulkinan katu kultaa lie se tuskan tie yöhön vie. on raskas ja karu harhaavan tie ja polkujansa vilu vainoo.

Ja sittenkin sydän huolia vail’ lapsen lail, kuljin mail. Laulajan mailla riemukkain haaveeni uneen painuu.

Missä mun laisen määränpää minne jää ruumis tää synkeä kolkko syyskuun sää kun haudallainko soittaa.

Suottahan sitä kyselen,
arvailen - tiedän sen
hautaa en kotikummulta saa
ma vieras mun polun voittaa.

1. This is the first item.
2. This is the second item.