2.2 Muistoja Suomesta

Nyt laatinut olen minä laulun taas viime aikojen elämästä Suomenmaas. Monenmoisessa oltu on touhussa, kun tapeltu on Helsingissä, Oulussa.

Sota suuri on käynyt yli Suomenmaan, on Iivanat kärrätty Moskovaan. Punakaartin veri nyt on vakinnut ja nyt Suomes’ on puhdasta, eikös juu.

Punatautia Suomessa on hoideltu, siinä monen sortin rohtoja koiteltu. Tuli Saksasta pillereitä parhaita, mutta maistella olivat ne karvaita.

Ei nälkää Suomes’ ole kärsitty, kun on leipäkortin laitoja järsitty, ja on kuningasta katseltu kuvissa sekä prinsseistä haaveiltu unissa.

Meillä kovasti on kuningasta kaipailtu, sitä rahalla ja kortilla haikaltu. On jonoteltu Saksan Villen ovella - tuo kruunuja vesti rahapovella.

Piti Saksasta saada mitä parhainta noita Vilhelmin poikia armaita, mut’ Ville meitä kaupoissa jutkautti: hän raihnaisen prinssin meille sutkautti.

Mut’ otettu me olis’ vaikka murjaani, siksi prinssillä meidät ihan hurmattiin. Sille herrat jo asunnonkin aitaili, rouvasväki paitoja paikkaili.

Mut’ purkaa ne kaupat piti kumminkin, sillä Villekin itse teki konkurssin, ja Englantikin nöitä on neuvonut niin, että heittäkää se tavara jo hemmettiin.

Suomen kruunukin - missä liene rustattu - mutta pilalle se varmasti on kuskattu se on toisille ahdas ja toisille suur’ eikä kellekään se näytä nyt kelpaavan juur’.

Mut’ mihin sitten kruunua käytettäis, jos sopivata päätä ei löydettäis? No kukaan kuutta tarvitse ei vitsailla sillä voi vaikka perunoita mittailla.