Next: Yhteinen Susannamme (1929), Previous: Talkoopolkka, Up: Leo Kauppi [Contents][Index]
On metsän siimeksessä pien’ villiruusunen, sen salon sydämessä on olla rauhainen. Ei sinne yllä myrskysäät, sen korpikuuset piirittää. Ja aivan sattumalta sen ruusun kohtasin.
Kesäisen päivän helle vaan häntä rakastaa ei itse tiedä raukka kelle hän kukoistaa. Mut piikkioksastansa kai hän villiruusun nimen sai. Sä olet villiruusunen, ruusuista kaunehin.
Keväisen sateen jälkeen kauneimmin kukoistat. Oi minkä värin välkkeen tuo kukka silloin saa. Mä silloin riennän luokse sen ja lehtiänsä suutelen. Sä olet villiruusunen, ruusuista kaunehin.
On ruusun kukat kauniit, niit’ poimii en mä vois. Jos toiset ruusun vievät, se surun mulle tois. Mä unhoittaisin kaiken muun, jos omakseni saisin sun. Sä olet villiruusunen, ruusuista kaunehin.