1.21 Mun eukkoni on maalla (1928)

Olipa kerran herra, jonk’ rouva hermostui ja sanoi: ”Nyt mä tahdon maalle päästä vaikka kuin”. Hän vastas’: ”Kyyhkyseni, sä lähde toki vaan”, mutt’ sydämen sisimmässä hän mink’ ilon tunsikaan. ”Mun eukkoni on maalla, hurraa, hihhei, hurraa”, ja laiturilta rouvalleen hän lakkia heiluttaa. Lainehilla tietyst’ rouva matkan hauskan saa, mutt’ toista se on kumminkin, mikä häntä odottaa.

Hän joka viikko kirjoitti: ”Ah! sua ikävöin mä itkien ja huokaillen ain’ päivin sekä öin”. Aluksi arkin täytehen mutt’ sitten kortin vaan ja lopult’ hänen huolensa vaan pyrki samppanjaan. ”Mun eukkohan on maalla, hurraa, hihhei, hurraa! Hoi! Vahtimestar’ tuokaapas viel’ pullo madeiraa!” Hän arvokkaana nousee ja huutaa: ”Eläköön! Nyt eukkoni malja juokaamme, hän maalla viihtyköön!”

Ja kohta hänen rappujaan kaks’ neitiä hipsuttaa, he soittaa ovikelloa ja sisään sipsuttaa. Hän luuli varmast’, ettei heill’ oo muuta asiaa kun emäntäpiian paikkaa kai ne hältä tiedustaa. ”No! Mun eukkoni on maalla, hurraa, hihhei, hurraa! Siis sulle täällä paikka voisi olla, hahhahhaa. Kai tässä toimeen tullaan me kahden kesken näin, kun eukkoni on kylpemäss’ ja minä näin yksin jäin.”

Sitt’ neljän viikon päästä jo vaimo palajaa, mies avosylin vastass’ on ja juuri halajaa, kun papukaijan peijakas heidät yllätti ja emäntäänsä saapuvaa näin laulain tervehti: ”Mun eukkoni on maalla, hurraa, hihhei, hurraa!” Mutt’ kovin rouva hämmästyy, mieheensä katsahtaa. Nyt kotirippi alkaa, mies tuumii harmissans’: ”Ens’ kerran rouvani maalle laitan papukaijan kanss’!”