Lehtijuttuja

Tällä sivulla on lehtijuttuja teatteritoiminnasta Kuhmossa. Jos tarvitset apua, lue esittely.

Osa aihepiireistä on erillisillä sivuilla

Katso myös teatterijuttujen hakemisto

Päivämäärä: 1963-11-19
Lehti: ?
Otsikko: Maakunnallisen tietokilpailun voitto Kuhmon Nuorisoseuralle
Avainsanat: näytelmäkurssi


Maakunnallisen tietokilpailun voitto Kuhmon Nuorisoseuralle

Lehti? 19.11.1963

Kuhmon Nuorisoseura osoittautui tietorikkaimmaksi Vuokatin Urheiluopistossa sunnuntaina pidetyssä Kainuun nuorisoseurapiirin välisessä maakunnallisessa tietokilpailussa. Kuhmon Nuorisoseuran kolmihenkinen joukkue sai 28,5 pistettä kahdentoista vaikeahkon kysymyksen sarjasta ja oli kaksitoista pistettä parempi kuin seuraavaksi sijoittunut Juurikanlahden Nuorisoseura, jonka saalis oli 16,5. Kolmantena oli Vaarankylän Nuorisoseuran joukkue 15,5 pisteellään. Mukana oli seitsemän joukkuetta maakunnan eri puolilta.

Nuorisoseuralaiset olivat koolla Urheiluopistossa viime tiistaista lähtien osallistuen aluksi liikuntakurssille sekä sen jälkeen nuorisoparlamentin istuntoihin. Liikuntakursseilla on ollut nuoria mukana myös Peräpohjolan keskusseurasta.

Tietokilpailun alussa lausui tervehdyssanat Kainuun Nuorisoseurapiirin puheenjohtaja, opettaja Kusti Korhonen. Hän selvitteli samalla nuorisoseurojen välistä tietokilpailua. Ensimmäisenä vaiheena kilpailujen sarjassa ovat maakuntakilpailut, joiden voittajajoukkueet mittelevät voimiaan seuraavaksi lohkokilpailussa. Tämän jälkeen onkin sitten loppukilpailu. Erilaisilla kilpailuilla, totesi puhuja, on nykyisin huomattava asema nuorisoseura- ja yleensä nuorisotyössä.

Tietokilpailuun osallistuivat Juurikkalahden, Kiehimän, Kuhmon, Mieslahden, Sumsankylän, Vaarankylän ja Vuolijoen nuorisoseurojen kolmihenkiset joukkueet. Tietojen puntarina ollut 12 kysymyksen sarja koski maamme kirjallisuutta ja kirjailijoitamme.

Kilpailun kulku

Kuhmon nuorisoseuran joukkue osoitti paremmuutensa heti alkuun. Kolmen kysymyksen jälkeen sillä oli koossa 8,5 pistettä. Toisena oli tässä vaiheessa Sumsankylän nuorten joukkue 7,5 pisteellään ja kolmantena Juurikkalahden Nuorisoseura, pisteitä 6,5.

Kuuden kysymyksen jälkeen oli kuhmolaisten etumatka vain kasvanut. Nyt heidän pistemääränsä oli 14,5 ja toisten joukkueiden järjestys oli tässä vaiheessa: toisena Kiehimä 10p, kolmantena Mieslahti ja Sumsankylä 7,5 pistettä, viidentenä Vuolijoki 7p, kuudentena Juurikkalahti ja Vaarankylä 6,5 pistettä.

Yhdeksännen kysymyksen kohdalla oli Kuhmon pistetili 19,5 ja seuraavalla, Kiehimän joukkueella 12. Kuhmolaisten voitto olikin jo tässä vaiheessa varma.

Kilpailun lopussa kiri Juurikkalahden joukkue yllättäen toiseksi, sen oltua yhdeksän kysymyksen jälkeen viimeisenä. Vaarankyläläiset varmistivat kolmannen sijansa onnistuneilla vastauksillaan. \begin{fullwidth} \noindent Lopulliset tulokset muodostuivat seuraavaksi:\\ 1) Kuhmon Nuorisoseura (Pirkko Pääkkönen, Heikki Piirainen ja Jukka Määttä) 28,5\\ 2) Juurikkalahden Nuorisoseura (Kyllikki Korhonen, Marjatta Moilanen ja Olavi Korhonen) 16,5\\ 3) Vaarankylän Nuorisoseura (Valto Leinonen, Seppo Mäkinen ja Anneli Heikkinen) 15,5\\ 4) Kiehimän Nuorisoseura 14\\ 5) Sumsankylän Nuorisoseura 10,5\\ 6) Vuolijoen Nuorisoseura 10,5\\ 7) Mieslahden Nuorisoseura 7,5\\ \end{fullwidth}

Kilpailun tuomareina toimivat Kaisa Tolonen, Eila Koivumaa ja Mauno Räsänen. \begin{figure} \includegraphics{1964-ennen-keloa/1963-11-19-maakunnallisen-tietokilpailun/1.jpg} \caption{Kuhmon Nuorisoseuran voitokas joukkue, kuvassa vasemmalta Heikki Piirainen, Jukka Määttä ja Pirkko Pääkkönen.} \end{figure} \begin{figure} \includegraphics{1964-ennen-keloa/1963-11-19-maakunnallisen-tietokilpailun/1.jpg} \caption{Juurikkalahden Nuorisoseura, toinen sija. Kuvassa vasemmalta Olli Korhonen, Marjatta Moilanen ja Kyllikki Korhonen.} \end{figure}

Kilpailua jatkettiin Oulussa 8.12., jossa Kuhmon Nuorisoseuran joukkue putosi jatkosta. Oulunsalon NS edusti pohjolaa Helsingissä voittaen...

Avaa juttu erillisessä ikkunassa.

Voit hakea kirjoittamalla avainsanoja ja painamalla Enteriä.

Päivämäärä Lehti Otsikko (avainsanat)
?Kuhmolainen?Kuhmon Nuorisoseuran(toiminta jatkuu)
1963-03-1Kuhmolainen?Näytelmäkurssi(näytelmäkurssi)
1963-11-1?Maakunnallisen tietokilpailun voitto Kuhmon Nuorisoseuralle(näytelmäkurssi)
1965-07-0KuhmolainenKesäteatteria Kuhmossa(säännöt vahvistettaviksi)
1965Kainuun SanomatKun ruusut kukkivat Kuhmossa()
1966-07-01KuhmolainenSeitsemän veljestä()
1966-07-02Kainuun SanomatKuhmossa on seitsemän veljestä()
1966-08-05Kainuun SanomatKansainvälistä ystävyyttä ja koskenlaskua Lentuankoskella()
1966KuhmolainenJa kuullelkoon nyt toiset kuinka hongisto remuaa, sanoo Jukolan Juhani()
1966Kainuun SanomatSeitsemän veljestä Kuhmon kesäteatterissa()
1968-07-0KuhmolainenVeljekset teuhaavat Tönölänharjulla()
1969-06-3Kainuun SanomatHutjakat häät Kuhmossa(kantaesitys)
1970-06-1Maaseudun TulevaisuusKainuu valmistautuu()
1971-07-2Maaseudun TulevaisuusKuhmon Härkähäistä tuli menestyskappale()
1972Lehti?Teatterikärpänen puree kuhmolaisnäyttelijöitä()
1973-08-1Uusi SuomiKettuvaari, TV:n ykkösverkko 19:30()
1973-08-1Apu19:30 Kettuvaari()
1974KalevaKuhmolaisten oma sotajuttu()
1975KalevaKesäteatterikausi alkoi Kuhmosta()
1975Nuorten sanomat?Mitä kuuluu? Kuhmon kesäteatteri()
1976-06-2Kainuun SanomatKuhmolaisteatteri esittää Pekkarista()
1976-07-0Ylä-KarjalaKuhmolaisteatteri sai lämpimän vastaanoton()
1976-07-0KarjalainenKuhmolaisteatteri vieraili tiistaina Nurmeksessa()
1977-06-3KuhmolainenHyvä ex-rouva, kylän viimeinen nainen()
1977, nro 12KoillissanomatHarrastajanäyttelijät kurssilla Kuusamossa()
1978-08-2KuhmolainenLasse Åberg on poissa()
2009-06-1KuhmolainenKelon ensimmäinen juhannus()
1965Lehti?Kuhmon kesäteatteri aloitti - ainoa koko Kainuunmaassa()

Fatal error: Call to undefined function: file_put_contents() in /home/integraa/www/lehtijuttu/jutut.php on line 217