Tällä sivulla on lehtijuttuja teatteritoiminnasta Kuhmossa. Jos tarvitset apua, lue esittely.
Osa aihepiireistä on erillisillä sivuilla
Katso myös teatterijuttujen hakemisto
``Kun kerran maski haisee, ei tästä hommasta eroon pääse''
Kuhmon kaltaisessa syrjäisessä pitäjässä, jossa ei ole laitosteatteria eikä suuressa määrin muitakaan kaupunkien kulttuuripalveluja, on halki aikojen jouduttu turvautumaan omiin luoviin kykyihin ja näyttelijälahjakkuuksiin, tekemään teatteria omin voimin. Kuhmon teatteriperinne on varsin vanha. ``Tiaatteria'' on pelattu milloin pirteissä, milloin seurantaloilla tai työväentalon näyttämöllä jo kymmeniä vuosia. Paikkakunnan teatteriharrastuksen huippuaikaa elettiin vuosina 1956--60, jolloin kunnallinen näytelmäkerho piti yllä kesäteatteria ja talvisaikaan sisänäyttämöä. Tämän jälkeen seurasi muutaman vuoden tauko, koska teatterin ``naiset naitiin pois ja miehet eivät yksin viitsineet jatkaa''. Jokakesäisiä ulkoilmateatterin esityksiä on saatu seurata vuodesta 1963 lähtien. Unto E. Heikuran ensimmäinen näytelmä ``Härkähäät'' pyöri Tönölän harjulla sijaitsevassa kesäteatterissa kolmena kesänä.
Useimmat kainuulaisteatterin näyttelijöistä ovat esiintyneet harrastelijanäyttämöillä jo vuosikausia. Enemmän tai vähemmän velvoittavia perinteitäkin on: vuonna 1959 voittivat kuhmolaiset Oulun läänin taidekilpailut esittämällä Kyllikki Mäntylän ``Elämäntapauksen''. Tällöin palkittiin Unto Heikura parhaasta miespääosasta, ``Kettuvaarissa'' Impiä esittävä Taimi Haikonen parhaasta naisnäyttelijäsuorituksesta ja Jussi Koivusilta ohjauksesta. Koivusilta kertoi harrastaneensa teatteria noin 35 vuotta -- parin kymmenen vuoden kokemus on takanaan Antero Kokkosella, Liisa Kärjellä ja Taimi Haikosella.
Myös syrjäkylillä on Kuhmossa ollut vilkastakin näyttämötoimintaa. Viimeisin näistä kyläkerhoista pyöri pari vuotta sitten Ahovaaran koululla kansalaisopiston alaisuudessa. Osanotto ja innostus oli harvinaisen suurta. Ahovaaran näytelmäpiirissä esiintyi Härkähäiden ja Kettuvaarin pääosanesittäjä Kauko Huusko ensimmäisen kerran. -- Minä kai olenkin tuon Koivusillan löytämiä kykyjä, kertoili Huusko. Jussi Koivusilta näet toimi kolmena talvena ahovaaralaisten ohjaajana.
Kesäteatterin näyttelijöille teatterinpelaaminen on esiintymisen lisäksi rattoisaa yhdessäoloa, ystävyyssuhteita. -- Tämä porukka tietysti houkuttelee mukaansa. Pelkkä yhdessäolo on tärkeää, sanoi Taimi Haikonen. Näytteleminen on myös ennen kaikkea ulospäin suuntautuvaa toimintaa, ja nimenomaan kesäteatterissa on yleisöllä huomattava osuus tunnelman luomisessa, kertoi Kettuvaarin naispääosan esittäjä Liisa Kärki. -- Katsomo vaikuttaa paljon esitykseen -- mitä vilkkaammin yleisö on mukana, sitä innokkaammin yrittää näyttelijäkin panna parastaan.
Vaikka näytteleminen harrastajateatterissa on osaksi leikkiä ja hauskanpitoa esiintyjienkin kannalta, se käy hyvinkin työstä. Kauko Huuskolle onnistuminen näytelmässä on kuin olisi hyvän työpäivän tehnyt: -- Tuo humalaisen rooli on kyllä sellainen, että se luistaa parhaiten silloin, kun on eniten väsynyt. Mutta piru kun tahtoo joskus unohtua, että täytyy koko ajan esittää humalaista!
Paras arvostelu, jonka Liisa Kärki kertoi saaneensa, oli se, kun eräs katsomossa ollut lapsi ihasteli hänen pauhaamistaan näyttämöllä ja huudahti: ``Ihan niinkuin meidän äiti!'' Pontevien emännänroolien läpivieminen on usein annettu Kärjen tehtäväksi -- joskus aivan kyllästymiseen saakka. -- Kyllä minä haluaisin joskus muunlaisiakin kuin emännänrooleja, jotka näyttävät pikkutytöstä asti langenneen minulle kuin luonnostaan. Ensimmäinen roolini oli 90-vuotiaan muorin rooli. Sitä esittäessäni olin 16-vuotias -- en vieläkään käsitä, kuinka se onnistui! Mutta muitakin tyyppejä tahtoisin joskus esittää -- vaikkapa prinsessaa!
Kun näytelmää harjoitellaan ja esitetään kuukausikaupalla, se lyö väkisinkin leimansa näyttelijöihin. -- Vieläkin ihmiset nimittävät minua Juusoksi ``Härkähäiden'' roolinimellä, kertoi Kauko Huusko. -- Tuntemattomat tulevat usein tarinoimaan. Kehuvat, ihastelevat tai moittivat, mitä eivät varmasti ilman tätä näytelmää tekisi.
Antero Kokkonen esittää Kettuvaarissa lipeväkielistä savolaismetsuria. Meijerin isännöitsijän arkirooliin ei näytelmä kuulemma ole vaikuttanut.
-- Kyllä ne kaikki maidonlähettäjät tuntevat minut tuolla meijerillä samanlaisena höplä-Kokkosena kuin ennenkin.
-- Näytelmän kieli tahtoo pesiytyä omaankin kielenkäyttöön niin, että joskus oikein harmittaa. Vuorosanat omaksutaan siviilielämään aivan luonnostaan -- ne ovat varsin käyttökelpoisia ja rikastuttavat kieltä, kertoivat näyttelijät. Kun teatterikärpänen on purrut, se puree jatkuvasti. Jussi Koivusillan mielestä näytelmää ei missään tilanteessa saa keskeyttää, ei myöskään teatteriharrastusta. -- Kun kerran maski haisee, niin ei tästä hommasta pääse eroon, kiteytti Koivusilta Kuhmon kesäteatterilaisten ajatukset.
Voit hakea kirjoittamalla avainsanoja ja painamalla Enteriä.