Lehtijuttuja

Tällä sivulla on lehtijuttuja Kuhmon lapsiteatterista.

Sivu toimii, kuten pääsivu.

Päivämäärä: 1977-05-14
Lehti: Lehti?
Otsikko: Pekka Töpöhäntä tulee Kuhmoon
Avainsanat:


''Pekka Töpöhäntä'' tulee Kuhmoon

Lehti? 14.05.1977

Kuhmon lapsiteatterin ''Pekka Töpöhäntä'' esitetään ensimmäistä kertaa ensi sunnuntaina kesäteatterissa. Näytelmää on harjoiteltu huolella syksystä lähtien Toivo Mikkolan johdolla. Intoa on riittänyt - ja mitä lähempänä ensi-iltaa ollaan, sitä suuremmaksi into kasvaa!

Kuhmossa on Nuorisoseuran alainen lapsiteatteritoiminta ollut käynnissä jo parisen vuotta, lähinnä teatterileirien muodossa. Vetäjästä on kuitenkin ollut puute viime syksyyn asti, jolloin Toivo Mikkola otti lastenteatterin nuoremman joukon, 7-11 vuotiaat, vedettäväkseen. Lastenteatteri on tuttua Mikkolalle muutaman vuoden takaa, jolloin hän ohjasi Turussa 15.000 katsojaa saaneen näytelmän ''Peppi Pitkätossu''.

Kun syksyllä haettiin teatterista kiinnostuneita lapsia mukaan toimintaan, oli ilmoittautuneiden määrä moninkertainen verrattuna siihen, ketä voitiin ottaa mukaan. Innokkaimmat etsittiin monin eri perustein. Eräs tärkeä asia on vanhempien osuus, sanoo Mikkola. Kunkin mukana olevan lapsen vanhemmat ovat kirjallisesti luvanneet pitää huolta lastensa harjoittelusta. On tärkeää, että lapsia kannustetaan kotoa käsin ja että heidän toimintaansa valvotaan. Lapset itse eivät aina jaksa olla pitkäjänteisiä tekemistensä suhteen, tarvitaan jokin ''pikkupakko'' taustalla, jotta päästään hyviin tuloksiin.

''Pekka Töpöhäntä'' vaikutti mukavalta tekstiltä, ja niinpä se valittiin esitettäväksi. Kesäteatterin miljöö sopii hyvin näytelmän autioituneeksi Harjukujaksi. Puvut ja pienemmät lavasteet on hankittu porukalla. Mikkolan mielestä ''Pekka Töpöhäntä'' on ehyt kokonaisuus ja puolustaa sillä paikkaansa näytelmänä. Omat tekstit tahtovat olla sirpaleisia, eikä niitä niin ollen kannata käyttää.

Koko toiminta tapahtuu yhteispelillä. Osia ei olla opeteltu erikseen, vaan jokainen hallitsee koko tarinan ja voi hädän tullen auttaa pulassa olevaa näyttämöllä. Kaikki ovat esillä, jokainen tuntee ja tietää itsensä tarpeelliseksi. Alussa innokkaita oli enemmän, joukko on supistunut kahdestakymmenestä kahteentoista. Varsinaiset aktiivit ovat jäljellä.

Näytelmää on harjoiteltu 46 kertaa kevään kuluessa. Alkuvuodesta harjoituksia oli kerran viikossa, huhtikuusta lähtien 2-3 kertaa ja nyt kesäkuun puolella on harjoituksia pidetty joka päivä. Joulun alla näytelmästä on esitetty katkelmia kaksi kertaa.

Kuhmo on Aulangon lisäksi ainoa paikkakunta Suomessa, jossa on lastenteatteri. Aulangon satuteatteritoiminta on jo vakiintunutta ja kehittynyttä. Tähän tähdätään Kuhmossakin, lastenteatterista ollaan tekemässä traditiota. Lastenteatteria tarvitaan vireässä teatterikunnassa: aikuisten esitykset ovat liian korkealentoisia lapsille. Tänä kesänä varsinaisia esityksiä on neljä. Lisäksi ''Pekka Töpöhäntä'' aiotaan esittää Hättäisten Perttulina. Myöhemmin näytelmä siirretään sisätiloihin. Ensi kesäksi lastenteatteritoimintaan kaavaillaan pidempään jatkuvia esitysjaksoja.

''Pekka Töpöhännän'' esitys kestää tunti 20 minuuttia. Tämä on vähän yli lasketun parhaan pituuden eli tunnin. Näytelmä sisältää kuitenkin muun muassa tansseja, joissa esiintyjien ja yleisön vuorovaikutus tulee esiin. Näin ei ole odotettavaa, että näytelmä tulisi hetkeksikään pitkästyttäväksi. Mikkola korostaa, että näytelmä ei ole yksinomaan lastennäytelmä - taustalla on opetus, jonka aikuisten maailma voi ottaa itseensä.

Lastenteatterin molemmat ryhmät tekevät elokuun puolivälissä opintomatkan Aulangon Satuteatteriin. Tämä on kiitos sinnikkäästä yrittämisestä sekä mukana olosta ja samalla kannustus jatkoon.

Avaa juttu erillisessä ikkunassa.

Voit hakea kirjoittamalla avainsanoja ja painamalla Enteriä.

Päivämäärä Lehti Otsikko (avainsanat)
1975Kainuun SanomatKuhmon lapsiteatteri kaipaa ohjaajaa()
?Kuhmolainen?Peikkojen joulu()
1977-05-1Lehti?Pekka Töpöhäntä tulee Kuhmoon()
1977-06-1Kuhmolainen?Harjukujan kissat valloittivat!()
?Kuhmolainen?Kuhmon lapsiteatteri aloitti Töpöhännällä()
1977-06-1Lehti?Suomussalmella avattiin nuorisotoimintaa esittelevä näyttely()
1977-07-2Kainuun SanomatKuhmon lasten teatterileiri vakiintunut()
?Kuhmolainen?Peikkojen joulu()
1977-12-0KuhmolainenTasavalta täytti 60 vuotta()
1977-12-0KuhmolainenKansalaisjuhla kokosi ala-asteen salin täyteen väkeä()
1977KuhmolainenLasten teatterileirillä tapahtui()
1978-05-2KuhmolainenLasten teatterileirillä tapahtui()
1978-06-0KuhmolainenLapsiteatteri tuo Peppi Pitkätossun kesäteatteriin()
1978-06-0Kainuun-SanomatPeppi seikkailee kesäteatterissa()
1978-06-1KuhmolainenKuhmon Peppi Pitkätossu ja kumppanit valloittivat yleisön()
1978-10-1KuhmolainenPeppi Pitkätossu käy vieraissa()
1978-11-1Kuhmolainen?Peppi Pitkätossu esitettiin viimeisen kerran()
1978-1PitäjäsriivaliKuhmon lapsiteatteri()
1978Kainuun SanomatHuvia koko perheelle()
1978Lehti?Pan ja kaupunki()
1979-03-1KoillissanomatSari, 12, ja Eija, 12, Ovat näyttämöllä kuin kotonaan()
1978Lehti?Lapsiteatteri tuo Kiljusen herrasväen Kuhmoon()
1978Lehti?Kiljusen herrasväki saapuu Kuhmoon()
1979-06-1Kainuun SanomatKiljuset Kuhmossa()
1980-06-0Lehti?Sirkuskoiran tarina Kuhmon kesäteatterissa()
1980-06-0Lehti?''Sirkuskoiran tarinan'' ensi-ilta lauantaina()
1980-06-1Lehti?Sirkuskoira seikkaili lapsiteatterissa()
1980Lehti?Lapsi on lapsen paras ystävä()
1980-09-15Kuhmolainen?Sirkuskoira römppäviikolle()
1980Kuhmolainen?Sirkuskoiran tarina()
?Lehti?Lapsiteatterin riemua()
?KuhmolainenTukkijoki virtasi Kuhmosta Kostamukseen()

Fatal error: Call to undefined function: file_put_contents() in /home/integraa/www/lehtijuttulapsiteatteri/jutut.php on line 207