ei kuvausta

Lapsiteatterin riemua

Lehti?

Kaikkihan tiedämme, että Kuhmo on Aulangon lisäksi ainoa paikkakunta Suomessa, jossa on elinvoimainen lapsiteatteri. Mutta olemmeko tulleet ajatelleeksi, miten tärkeä ja hieno asia lapsiteatteriajatus on, miten suren merkityksen se sisältää. Itselläni oli tavaton ilo ja onni päästä seuraamaan kuhmolaisen lapsiteatterin harjoituksia ja jos minussa jo etukäteen positiiviset ennakko-odotukset kuplivatkin, saivat ne tuossa harjoitustilaisuudessa aavistamattoman vahvistuksen. Voi lapsiteatterin riemua.

Kuhmon lapsiteatteri aloitti toimintansa kolmisen vuotta sitten Kuhmolaisteatterin alajaostona. Se on jaettu kahteen ryhmään iän perusteella: ykkösryhmään kuuluvat 7-12-vuotiaat ja kakkosryhmään kaksitoistavuotiaasta vanhemmat teatterin harrastajat. Ykkösryhmän harjoittamisen aloitti syksyllä 1976 paikalle muuttanut kulttuurisihteeri ja yhteistyö ohjaajan, Topin, ja hänen näyttelijäkaartinsa kanssa on jatkunut mukavasti näytelmiä vaihdellen ja omia esityksiä improvisoiden.

Eräänä lauantaipäivänä harjoiteltiin ala-asteella luokan tiloissa. Meneillään oli itsenäisyytemme juhlavuotisnäytelmä Sukupolvien saatto. Käsikirjoitukset oli jaettu jo hyvissä ajoin ja tarvittavaa rekvisiittaakin oli saatu paikalle. Eloisa näyttelijäjoukko etsiytyi omille paikoilleen pulpettien väliin ja luokan eteen. Topi ohjaajana ja magnetofonin käyttäjänä sivummalle. Ennenkuin tajusinkaan, oli harjoitukset täydessä vauhdissa: ajat ja paikat vaihtuivat, vuorosanat kaikuivat reippaina, joukkokohtaukset sujuivat yhteistuumin, eikä epäjärjestyksestä tietoakaan. Ohjaaja esitti muutaman oikaisun tai korjauksen, jotka menivät välittömästi perille. Jokin kohtaus saattoi nostattaa vilkkaankin äänenkäytön, mutta se ei silti aiheuttanut levottomuutta. Rauhallisesti jatkettiin kohtauksia ja yhteistyö sujui kitkatta. Molemminpuolinen luottamus oli silminnähtävää.

Harjoitusten päätyttyä suoritin epävirallisen haastattelun, joka käytiin keskustelun muodossa lapsiteatterilaisten kanssa. Ykkösryhmään kuuluvia harrastajia on viitisentoista aktiivista ja p aikalla olivat kaikki muut paitsi yksi, joka oli matkustanut Sukevalle. Oli kolme Jaanaa, Eija, Sari ja Ritva, oli Sirpa, Tarja, Sirkka ja Kaija, sekä Eeva, Arja, Minna ja Katri. Ja tietysti joukon ainoa nuorimies Marko. Kaikki he kertoivat tulevansa mielellään harjoituksiin eikä se tuntunut tylsältä vaikka oli vapaapäiväkin. Näyttelemistä he pitivät mukavana harrastuksena ja kaikkein kivointa oli, että pääsi kiertueille ja retkille. Joku sanoi senkin, että on kiva näytellä, kun voi olla jotain muuta, kuin itse on.

Tämä reipas näyttelijäjoukko käy näytelmäharjoituksissa noin kaksi kertaa viikossa. Sen lisäksi tuntui harrastuksia riittävän vielä monelle päivälle ja illalle: musiikki ja soittaminen olivat edustettuina voimakkaasti. Tästä joukosta löytyi viulun soittaja, samoin käytiin hanuri- ja pianotunneilla. Lauluakin harrastettiin. Urheilu eri muodoissaan oli myös etuasemissa, samoin lukeminen, piirtäminen ja maalaaminen.

Mutta yhdistävänä tekijänä oli rakkaus teatteriin ja näyttelemiseen. Kaikki ilmoittivat reippaasti aikovansa jatkaa näyttelemistä ja lapsiteatteriharrastusta. Kotoakin kannustavat. Ja mikä sen hienompaa, sillä kaikesta huomaa, että kyseessä on oikeat asiat. Onhan täällä juuri perustettu lapsiteatterijaostokin tämän teatterin asioita hoitamaan ja lapsiteatterilaisten edustajaksi jaostoon on valittu Eija Kyllönen.

Harjoitustilaisuuden ja keskustelun jälkeen lämmitti mieltäni monet asiat. Tänä massaviihteen, sarjakuvalehtien ja tv-sarjafilmien luvattuna aikakautena tuntui hyvältä tavata reipas ja elinvoimainen ryhmä nuoria, jotka eivät kertaakaan parituntisen tapaamisemme aikana maininneet telkkaria tai telkkarisankaria harrastustensa kohteena. Heillä ei ollut vapaa-ajanvietto-ongelmia vaan tilanne tuntui aivan päinvastaiselta. Olisiko niin, että hyvät ja aktivoivat harrastukset avartavat näkemyksiä ja herättävät mielenkiintoa yhä uusille alueille kauas pois turruttavasta ja passivoivasta aineksesta. Teatteriharrastuksen ja kaiken luovan toiminnan näenkin varsin merkittävänä kehittävänä vaikuttajana nuorten kehityksen kannalta, ja siksi omalta osaltani haluaisinkin antaa sille kaiken tukeni. Kun täällä näin mainio ja mielekäs harrastusalue on lapsille saatu, toivoisi sen pystyvän säilyttämään asemansa ja siitä hiljalleen kehittyvän ja laajenevan. Jo pelkästään lastenkin kannalta. Olisittepa nähneet sitä riemua.

Hannele Mäkelä

Avaa juttu erillisessä ikkunassa.