Lehtijuttuja

Tällä sivulla on lehtijuttuja Kuhmon lapsiteatterista.

Sivu toimii, kuten pääsivu.

Päivämäärä: 1977
Lehti: Kuhmolainen
Otsikko: Lasten teatterileirillä tapahtui
Avainsanat:


Lasten teatterileirillä tapahtui

Kuhmolainen 1977

Viisipäiväinen lasten teatterileiri järjestettiin viime viikolla Kosken leirikeskuksessa. Leirille osallistui yksi urhoollinen poika ja 19 tyttöä. Vain neljä leiriläistä oli mukana ensimmäistä kertaa. Teatterileiri järjestettiin jo neljättä kertaa ja sen ohjaajina toimivat Ahti Ahonen, Satu Niiranen sekä Jussi Rainio.

Kaksikymmenpäinen leirijoukko oli jakautunut kahteen ryhmään. Nuorempi väki harjoitteli illanviettoon kronikkaa leirikeskuksen pihalla. Jussi Rainio säesti kitaralla ja huuteli iskusanoja, kuten ``kädet'', joilla koko joukko tarttui toisiaan käsistä ja muodosti suppilon.

``Veteraanien'' ja muuten vanhempien leirissä harjoiteltiin Kalevalaan perustunutta näytelmää. Pohjan Akka, Lemminkäisen Äiti, Lemminkäinen itse, Märkähattu Karjapaimen, lappalaiset: eleitä, eläytymistä. Ohjaaja Satu Niiranen pysäytti, näytti, vauhditti.

``Aikaa pitäisi olla tuplaten'', totesi Ahti Ahonen, ``vasta tällöin pystyttäisiin paneutumaan kunnolla esillä oleviin asioihin''. Tunnelma oli vapautunut, majapaikkojen tunnuskilvet kertoivat yökukkujista ja konkareista. Keittiöön tuoksut siitä, että huolto sekä hyvinvointi pelasi. Oppitunnilla keskityttiin, oltiin tultu oppimaan.

Kuhmolaisteatteri, Kuhmon nuorisoseura, kunta ja läänin taidetoimikunta vastasivat leirin onnistumisesta.

Avaa juttu erillisessä ikkunassa.

Voit hakea kirjoittamalla avainsanoja ja painamalla Enteriä.

Päivämäärä Lehti Otsikko (avainsanat)
1975Kainuun SanomatKuhmon lapsiteatteri kaipaa ohjaajaa()
?Kuhmolainen?Peikkojen joulu()
1977-05-1Lehti?Pekka Töpöhäntä tulee Kuhmoon()
1977-06-1Kuhmolainen?Harjukujan kissat valloittivat!()
?Kuhmolainen?Kuhmon lapsiteatteri aloitti Töpöhännällä()
1977-06-1Lehti?Suomussalmella avattiin nuorisotoimintaa esittelevä näyttely()
1977-07-2Kainuun SanomatKuhmon lasten teatterileiri vakiintunut()
?Kuhmolainen?Peikkojen joulu()
1977-12-0KuhmolainenTasavalta täytti 60 vuotta()
1977-12-0KuhmolainenKansalaisjuhla kokosi ala-asteen salin täyteen väkeä()
1977KuhmolainenLasten teatterileirillä tapahtui()
1978-05-2KuhmolainenLasten teatterileirillä tapahtui()
1978-06-0KuhmolainenLapsiteatteri tuo Peppi Pitkätossun kesäteatteriin()
1978-06-0Kainuun-SanomatPeppi seikkailee kesäteatterissa()
1978-06-1KuhmolainenKuhmon Peppi Pitkätossu ja kumppanit valloittivat yleisön()
1978-10-1KuhmolainenPeppi Pitkätossu käy vieraissa()
1978-11-1Kuhmolainen?Peppi Pitkätossu esitettiin viimeisen kerran()
1978-1PitäjäsriivaliKuhmon lapsiteatteri()
1978Kainuun SanomatHuvia koko perheelle()
1978Lehti?Pan ja kaupunki()
1979-03-1KoillissanomatSari, 12, ja Eija, 12, Ovat näyttämöllä kuin kotonaan()
1978Lehti?Lapsiteatteri tuo Kiljusen herrasväen Kuhmoon()
1978Lehti?Kiljusen herrasväki saapuu Kuhmoon()
1979-06-1Kainuun SanomatKiljuset Kuhmossa()
1980-06-0Lehti?Sirkuskoiran tarina Kuhmon kesäteatterissa()
1980-06-0Lehti?''Sirkuskoiran tarinan'' ensi-ilta lauantaina()
1980-06-1Lehti?Sirkuskoira seikkaili lapsiteatterissa()
1980Lehti?Lapsi on lapsen paras ystävä()
1980-09-15Kuhmolainen?Sirkuskoira römppäviikolle()
1980Kuhmolainen?Sirkuskoiran tarina()
?Lehti?Lapsiteatterin riemua()
?KuhmolainenTukkijoki virtasi Kuhmosta Kostamukseen()

Fatal error: Call to undefined function: file_put_contents() in /home/integraa/www/lehtijuttulapsiteatteri/jutut.php on line 207