Lehtijuttuja

Tällä sivulla on lehtijuttuja Kuhmon teatteritoiminnasta vuosilta 1907-1950.

Sivu toimii, kuten pääsivu.

Päivämäärä: 1914-02-16
Lehti: Kajaanin Lehti
Otsikko: Kuhmoniemeltä
Avainsanat: vpk, ns


Kuhmoniemeltä

Kajaanin lehti 16.02.1914

Anteeksi arvoisat lukijat, jos hiukan olen myöhästynyt, vaan parempi myöhä kuin ei milloinkaan.

Kuhmoniemen W.P.K. hiukan horrostilasta toinnuttuaan, jossa on jo monta vuotta levännyt, pani toimeen yleiset iltamat tämän kuun 7. päivänä nuorisoseuran ja W.P.K:n yhteisellä talolla, johon oli yleisöä kokoontunut runsaanpuoleisesti, enimmäkseen pensselillä houkuteltua väkeä. Mielenkiinnolla odottettiin arvokkaan ohjelman suoritusta ja olipa siinä sitten katsomista ja kuulemista \lainaus{siitä Kuhmon tavallisesta mallista poikkeavaa}.

Ohjelma alkoi gramofonin soitolla, tervehdyspuheen piti opettaja Pekka Kontio, urheilun ja voimistelun avulla ruumiin kehittämisestä ja hyvän voinnin saavuttamisesta. Puhe oli kuulemisen arvoinen. Seurasi sitten väliaika, pantiin gramofoni soimaan, joka puolisen tuntia vinkui hermostuttaen yleisöä. Tilapäisesti kokoonpantu naiskööri esitti laulua. Soololaulua odotti yleisö mielenkiinnolla ja puolisen tunnin kuluttua näyttämölle ilmestyikin joku herrasmies lihamylly kädessä ja keppi toisessa alkaen huitoa kepillä ja puhuen ajattelemattomin sanoin, suureksi ikäväksi yleisöä loukaten. Kuten muistan, muutamat sanat kuuluivat seuraavasti: \lainaus{Täällä kuhmossa on yleisö vielä siksi kehittymätöntä, että se ei ansaitse soolo-laulun kuulemista, eikä se siitä ymmärrä mitään, koska se ei osaa vielä lausua sanaa Soolo}. Näitä sanoja säesti gramofoonin soitto hiukan aikaa näyttämön takana vinkuen ja herrasmies poistui lavalta. Väliajalla pantiin peli soimaan ja vihdoinkin saimme nähdä kuhmolaisten kynäseppien sepittämän näytöskappaleen tai vuorokeskusteluko lie ollut, siitä en päässyt selville. Se esitettiin tavallisen sujuvasti kokoonpanoon nähden. -- Ja taaskin väliajalla peli soimaan ja sillä tavalla oli taas tunti jälellä. Näytöskappale \lainaus{Kirjavista hameista} esitettiin jotakuinkin välttävästi ottaen huomioon, että näyttelijöistä suurin osa oli ensikertalaisia tai vähemmän harjaantuneita. Varsinainen ohjelma loppui siihen ja jopa sitä olikin, ainakin väliaikoja ja gramofonin soittoa. Iltamat lopetettini karkelolla.

Tämän yhteydessä muutama sana W.P.K:n toiminnasta. Kuten muistan, oli tämän lehden numerossa 17 ylistys, jossa palokunta ylistettiin hyvin korkealle. Ikävä vain, että se on ollut tähän asti sanoissa, eikä töissä. W.P.K. on kylässämme ollut useampia vuosia vaan sen toiminta on ollut niin laimea, että se on nukkunut todellakin ijäisyyden unta. Harjotuksia ei ole pidetty kuin yksi tai korkeintaan kaksi vuodessa ja muuta toimitaa ei ole minkäänlaista ollut. En tiedä, onko ollut päälliköissä vika vai eikö ole ollut yleisöllä harrastusta. Nyt olisi todellakin hyvä tilaisuus pitää harjoituksia, kuin on talo, jossa sopii, vaan eipä niitä ole kertaakaan näkynyt harjotukssissa käyvän, niin hyvä asia kun onkin palokunta ja sen tarkotus. Sen toiminta, kuten sanottu, on ollut tähän asti aivan surkuteltavalla kannalla, vaan tottapa se tästä lähtien virkistyy koskapa muut entiset toimivat seurat tahdottaisiin aivan kokonaan lopettaa, kuten nuorisoseura, joka on näihin asti toiminut ripeästi paikkakunnallamme ja toivottavasti tulee eteenkinpäin toimimaan. Nuorisoseurako siis kumoon -- ja palokuntako voimaan? Onpa se ihana aate todellakin kylämme säätyhenkilöissä.

Jorma

Avaa juttu erillisessä ikkunassa.

Voit hakea kirjoittamalla avainsanoja ja painamalla Enteriä.

Päivämäärä Lehti Otsikko (avainsanat)
1907-05-2Kajaanin LehtiVahvistettaviksi(säännöt vahvistettaviksi)
1910-04-2Kajaanin LehtiVähän Kuhmoniemen nuorisoseuran historiaa(Kuhmoniemen nuorisoseura)
1910-07-2Kajaanin LehtiKirje Kuhmosta(Kuhmoniemen seuroista)
1910-08-0Kajaanin LehtiKuhmoniemen nuorisoseurasta(Kuhmoniemen ns ei ole kuollut)
1910-11-1Kajaanin LehtiKirje Kuhmoniemeltä. Ollaanko todellakin niin saamattomia.(saamattomuus)
1911-11-1Kajaanin LehtiSananen kuhmolaisten yhdistyksistä(sonniyhdistys, oriyhdistys, nuorisoseura, palokunta, työväenyhdistys)
1913-12-3Kajaanin LehtiKuhmoniemen kirkonkylän nuorisoseuralaiset(rekiretki)
1913-12-3Kajaanin LehtiSuuret iltamat(iltamat)
1914-01-0Kajaanin LehtiLuennot(luennot)
1914-02-1Kajaanin LehtiKuhmoniemeltä(vpk, ns)
1914-02-2Kajaanin LehtiKuhmoniemen Jormalle!(vpk, ns)
1914-03-0Kaikuja KajaanistaKuhmoniemeltä(ihmetellen)
1914-06-1Savon SanomatKuhmon kuulumisia(vpk soittokunta)

Fatal error: Call to undefined function: file_put_contents() in /home/integraa/www/lehtijuttuennen1950/jutut.php on line 207