Lehtijuttuja

Tällä sivulla on lehtijuttuja Kuhmon teatteritoiminnasta vuosilta 1907-1950.

Sivu toimii, kuten pääsivu.

Päivämäärä: 1914-06-12
Lehti: Savon Sanomat
Otsikko: Kuhmon kuulumisia
Avainsanat: vpk soittokunta


Kuhmon kuulumisia

Savon Sanomat 12.6.1914

Helluntaita vietettiin täällä oikein juhlallisesti kuhmolaiseen malliin. -- Ei vanhaan malliin. -- Väkeä oli aika runsaasti kirkonkylällä. Lauantai-iltana oli iltama Seuralassa ja Torpalla. Seuralassa olivat iltamat Nuorisoseuralla. Ohjelmassa oli puhe opettaja Pekka Kontiolta, runo ja kertomus. Näyteltiinpä vielä nelinäytöksinen kappale Lalli, joka meni jotenkin hyvin. Lopuksi oli tanssia ja leikkiä aina pikkutunneille saakka. Yleisöä oli iltamassa runsaasti.

Kuuluipa Helluntain iltapäivänä kuiskeita, että Nurmeksen W.P.K:n soittokunta panee toimeen iltaman kello 6. Ja aivan oikein. Kun kello puoli seitsemän menin Seuralaan, niin oli pihallakin ihmisiä sankat joukot eteisessä. Lipunmyyntipaikalla oli myös väentungos mutta sain kuin sainkin lipun yhdellä markalla. Olisi saanut puolellakin, mutta olisivat minua vanhaa miestä seisottaneet. -- Ohjelma oli monikappaleinen ja sai soittokunta yleisöltä runsaita suosionosoituksia. Kyllä kai se olikin ensikerta, kun Kuhmossa kuultiin torvisoittoa. Näyttelivätpä he vielä kappaleen \lainaus{Yökausi lahdella}, joka meni vallan mainiosti. Lopuksi oli tanssia ja leikkiä. Yleisöä oli salin täydeltä.

Toisena Helluntaipäivänä lähtivät palokuntalaiset huvimatkalle Laitilaan, jonne myös lähti edellämainittu soittokuntakin. -- Moottori rupatti ja alkoi hiljalleen liukua eteenpäin vetäen tervavenettä mukanaan. Se oli täynnä väkeä. Toinen pieni moottori ikäänkuin ilkkuen kierteli mutkia, kun isompi ei päässyt niin pian liikkeelle. Soiton kaikuessa hävisi tuo huvimatkue niemen taa.

Hypähdin pyörän selkään ja läksin kotia ajelemaan. Miettiväisenä kuljin ja ajattelin runoilijan sanoja: \lainaus{Rauha kaikki rakentaa. Riita kaikki hävittää}. Niinpä taitaa olla Kuhmoniemelläkin, sillä kun nuorisoseura ja palokunta olivat yksimielisiä, niin saivat rakennetuksi talon, mutta nyt on tullut eripuraisuus ja se uhkaa kukistaa koko talon, sillä takausmiehet ovat sanoneet velan perittäväksi ja lienevätkin kaikki palokunnan puolella. Vaan lieneekin nuorisoseuralle parempi, että pääsee pois koko talosta, sillä kovin suuri on se rahamäärä, joka täytyy suorittaa yleisistä maksuiltamista yhteiseen kassaan. Yleensä ovatkin palokuntalaiset kovin sotilaallisia täällä Kuhmossa. Mutta toivoisin kuitenkin, että saisitte sulan sovinnon.

Toivotan nyt kaikille hauskaa kesää ja sitä hauskempaa juhannusta.

Hannes

Avaa juttu erillisessä ikkunassa.

Voit hakea kirjoittamalla avainsanoja ja painamalla Enteriä.

Päivämäärä Lehti Otsikko (avainsanat)
1907-05-2Kajaanin LehtiVahvistettaviksi(säännöt vahvistettaviksi)
1910-04-2Kajaanin LehtiVähän Kuhmoniemen nuorisoseuran historiaa(Kuhmoniemen nuorisoseura)
1910-07-2Kajaanin LehtiKirje Kuhmosta(Kuhmoniemen seuroista)
1910-08-0Kajaanin LehtiKuhmoniemen nuorisoseurasta(Kuhmoniemen ns ei ole kuollut)
1910-11-1Kajaanin LehtiKirje Kuhmoniemeltä. Ollaanko todellakin niin saamattomia.(saamattomuus)
1911-11-1Kajaanin LehtiSananen kuhmolaisten yhdistyksistä(sonniyhdistys, oriyhdistys, nuorisoseura, palokunta, työväenyhdistys)
1913-12-3Kajaanin LehtiKuhmoniemen kirkonkylän nuorisoseuralaiset(rekiretki)
1913-12-3Kajaanin LehtiSuuret iltamat(iltamat)
1914-01-0Kajaanin LehtiLuennot(luennot)
1914-02-1Kajaanin LehtiKuhmoniemeltä(vpk, ns)
1914-02-2Kajaanin LehtiKuhmoniemen Jormalle!(vpk, ns)
1914-03-0Kaikuja KajaanistaKuhmoniemeltä(ihmetellen)
1914-06-1Savon SanomatKuhmon kuulumisia(vpk soittokunta)

Fatal error: Call to undefined function: file_put_contents() in /home/integraa/www/lehtijuttuennen1950/jutut.php on line 207