Lehtijuttuja

Tällä sivulla on lehtijuttuja Kuhmon teatteritoiminnasta vuosilta 1907-1950.

Sivu toimii, kuten pääsivu.

Päivämäärä: 1910-11-14
Lehti: Kajaanin Lehti
Otsikko: Kirje Kuhmoniemeltä. Ollaanko todellakin niin saamattomia.
Avainsanat: saamattomuus


Kirje Kuhmoniemeltä. Ollaanko todellakin niin saamattomia.

Kajaanin Lehti 14.11.1910

Näin tulee ehdottomasti huudahtaneeksi katsellessa ja ajatellessa täkäläisen nuorisoseuran oman talon hanketta.

Viime kesänä muistaakseni oli tässä lehdessä kirjoitus samasta asiasta ja sillä seurauksella, että nuorisoseura todellakin heräsi toimintaan koko kesäisestä unestaan, jopa saatiin niinkin paljon aikaan, että seuran talon hirret liikahtivat jonkun matkaa paikasta toiseen. Mutta, kaikesta päättäen, näyttävät ne jäävän nyt sille paikalleen rauhallista talviuntansa lepäämään.

Olen kuullut, että varoja talon rakentamiseen noista valmiista hirsistä, tarvittaisiin tuosta puolentoistatuhannen paikkeille. Tiedän myös, puhuttuani Kuhmoniemen Säästöpankin herra esimiehen kanssa, että sanotusta pankista mielellään lainattaisiin kyseessä oleva summa, jos, kuten luonnollista, riittävät takuut saadaan.

Mutta miksi ei sitten takuita noin pienelle summalle ja noin hyvään tarkoitukseen saada? Minä tiedän, että päteviä takaajia kyllä on. Puuttuuko sitten asian ymmärrystä vai ollaanko niin surkeita materialisteja, ettei tahdota auttaa mitään edistyspyrinnöitä. Vai onko niin -- sitäkin olen kuullut -- ettei ketään ole edes pyydetty takaajaksi? En tahdo moittia ketään asianomaista, mutta ilmoinen ihme se nyt vaan on, että seuran hirret vetelehtivät vuosikausia mätänemässä, kun ne varmasti voitaisiin taloksi tehdä, jos vähänkin olisi hyvää tahtoa ja asian ymmärrystä.

Ja niin kipeästi kuin taloa tarvittaisiin! Nuorisoseura, ja Palokunta eivät kykene mitään kunnollista aikaan saamaan ennen kuin on katto pään päällä.

Esitän siis, eikö voisi olla mahdollista, että nuorisoseura ja palokunta yhteisvoimin ryhtyisi taloa rakentamaan! Onko yksimielisyys voimaa, ja onko monessa paikassa edistysseurat yhdessä taloja rakentaneet.

Innostusta siis ja hyvää tahtoa vähän enemmän, hyvät kuhmolaiset!

F--i

Avaa juttu erillisessä ikkunassa.

Voit hakea kirjoittamalla avainsanoja ja painamalla Enteriä.

Päivämäärä Lehti Otsikko (avainsanat)
1907-05-2Kajaanin LehtiVahvistettaviksi(säännöt vahvistettaviksi)
1910-04-2Kajaanin LehtiVähän Kuhmoniemen nuorisoseuran historiaa(Kuhmoniemen nuorisoseura)
1910-07-2Kajaanin LehtiKirje Kuhmosta(Kuhmoniemen seuroista)
1910-08-0Kajaanin LehtiKuhmoniemen nuorisoseurasta(Kuhmoniemen ns ei ole kuollut)
1910-11-1Kajaanin LehtiKirje Kuhmoniemeltä. Ollaanko todellakin niin saamattomia.(saamattomuus)
1911-11-1Kajaanin LehtiSananen kuhmolaisten yhdistyksistä(sonniyhdistys, oriyhdistys, nuorisoseura, palokunta, työväenyhdistys)
1913-12-3Kajaanin LehtiKuhmoniemen kirkonkylän nuorisoseuralaiset(rekiretki)
1913-12-3Kajaanin LehtiSuuret iltamat(iltamat)
1914-01-0Kajaanin LehtiLuennot(luennot)
1914-02-1Kajaanin LehtiKuhmoniemeltä(vpk, ns)
1914-02-2Kajaanin LehtiKuhmoniemen Jormalle!(vpk, ns)
1914-03-0Kaikuja KajaanistaKuhmoniemeltä(ihmetellen)
1914-06-1Savon SanomatKuhmon kuulumisia(vpk soittokunta)

Fatal error: Call to undefined function: file_put_contents() in /home/integraa/www/lehtijuttuennen1950/jutut.php on line 207