Pentti Romppanen ansaitsi todella kukkansa Salakaadon Kalla Heikkisenä. Ensimmäisenä ehätti onnittelemaan näytelmän lavastajana toiminut Kauko Huusko. Näytelmän ensi-illan jälkeen voitiin yleisesti todeta Kuhmolaisteatterin vaalineen huolella aikaisemmin kesänäyttämöllä saamaansa mainetta. Sisätiloissa tapahtunut esitys antoi uuden haasteen, mistä kuitenkin selvittiin kunnialla.

ei kuvausta

ei kuvausta

ei kuvausta

Kuhmolaisteatteri teki sen

Salakaato onnistuu myös sisätiloissa

Kuhmolainen 3.3.1977

Matkalla tulleen mutkan vuoksi viikolla siirtynyt Salakaadon ensi-ilta herätti kieltämättä etukäteen monenlaisia ajatuksia. Mutta kun näytelmä sitten pääsi alkamaan, niin jo muutaman vuorosanan jälkeen hälvenivät ainakin mahdollisesti mieleen hiipineet epäilykset, siksi vapautuneesti ja luontevasti Salakaadon tapahtumat lähtivät kulkemaan. Sisätiloissa tapahtuneen esityksen on täytynyt tuottaa Kuhmolaisteatterille ja ennen kaikkea ohjaajana toimineelle Jussi Koivusillalle melkoista päänvaivaa, ovathan aikaisemmat esitykset tapahtuneet valtaosaltaan kesäteatterissa, jossa katto on korkealla, eivätkä seinätkään ole haittoina. Ahtaudesta huolimatta oli ohjaaja onnistunut saamaan esitykseen väljyyden tunnetta aivan kuin saattaisi kuvitella tapahtumapaikallakin olevan. Onnistumista tässäkin mielessä tehostivat myös Kauko Huuskon onnistuneet lavasteet. Ja missä tilanpuute tuntui tuottavan ylipääsemättömiä vaikeuksia, lähdettiin reilusti varsinaisen näyttämön ulkopuolelle, jopa katsomon taaksekin.

Yksi haittapuoli katsomon puolella sentään ilmeni: varsinkin näyttämön takaosa tuntuu imevän äänet kuulumattomiin tehostemikrofoonien auttaessa kuitenkin aivan takana istuvia. Tilanne saatiin jo toisessa esityksessä huomattavasti paremmaksi yksinkertaisesti muuttamalla hieman asemia. Silloin alkoi näyttämöltä kuulua muidenkin kuin Teppo Korhosen mahtava ääni.

Kaikesta edellä kerrotusta huolimatta Salakaato oli ennen muuta Pentti Romppasen läpimurto-osa. Hänen tulkitsemansa Kalla Heikkisen rooli oli niin luonteva, että saattoi hyvinkin kuvitella olevansa jossain Vepsällä tapahtumien keskipisteessä. Salakaatoa muualla seuranneet ovat jopa kertoneet, että hänen esityksensä jättää jälkeensä monen ammattiteatterin vastaavan esityksen. Toisaalta tämä onkin ymmärrettävää, onhan ammattiteatterilla käytettävissään vain oma rajoitettu joukkonsa, kun sen sijaan Kuhmolaisteatteri saattoi kutsua näyttämölle parhaan mahdollisen paikkakunnalta löytyvän tyypin. Saattaa olla myös niin, että kaupunkilaiset ovat jo sen verran irtaantuneet maaseudun todellisuudesta, että heille eläytyminen asutustilallisen osaan tuottaa vaikeuksia.

Hyvin oli onnistuttu myös Kallan vaimoa Minnaa valittaessa. Taimi Haikonen on jo aikaisemminkin vienyt mittavia rooleja. Nyt hän oli paneutunut perukan emännän osaan huolella, ja sen huomasi. Perheen lapset: Elli – Tuula Pulkkinen, Rauno – Arto Haavisto, Jouni – Jari Piirainen, Merja – Minna Häkli, Jouko – Matti Tervo ja Anja – Kaisu Haikonen täydensivät onnistuneesti perheen kokonaiskuvaa. Ilman tämän lapsijoukon iloista joustavuutta näytelmä olisi menettänyt paljon, kenties ratkaisevasti.

Kun vielä todetaan poliisien: ylikonstaapeli Orvola – Teppo Korhonen, nuorempi konstaapeli Erto – Tapio Merentie ja autonkuljettaja-vahtimestari Piira – Yrjö Haverinen onnistuneen omissa suorituksissaan, niin valmiina onkin keitos, jota sopii tulla nauttimaan kauempaakin.

Vaikka Salakaato onkin ajanvietettä parhaimmillaan, niin työryhmällä Kariniemi – Kairimo – Luotonen on myöskin vakavaa sanottavaa. Näytelmä paneutuu syrjäkylän pieneläjän ongelmiin, tutkii hänen pulmiaan puolelta jos toiseltakin ja saa toivottavasti katsojankin pohtimaan samoja ongelmia. Kuhmolaisteatterin esityksen ei ainakaan pitäisi jättää ketään kylmäksi. Kaikkien ongelmien keskellä rönsyilee myös huumori. Vai lieneekö niin, että todellinen luonnollinen iloisuus syntyisi vain ankeiden olojen keskellä. Kuhmolaiselle yleisölle kertoo paljon, jos sanotaan tässä näytelmässä olevan mukana annoksen ''heikuramaisuutta'' parhaimmillaan. Niin Salakaadon tekijät kuin oma näytelmäkirjailijakin ovat ammentaneet aiheensa aivan alkulähteiltä, jolloin tavallista ihmistä puhutteleva sanoma on säilynyt selvästi tajuttavana.

Avaa juttu erillisessä ikkunassa.