Lehtijuttuja

Tällä sivulla on lehtijuttuja Kuhmon lapsiteatterista.

Sivu toimii, kuten pääsivu.

Päivämäärä: 1980-10-01
Lehti: Kuhmolainen
Otsikko: Pohjalaisia - Kuhmolaisten harrastajien suururakka
Avainsanat:


Pohjalaisia - Kuhmolaisten harrastajien suururakka

Kuhmolainen 01.10.1980?

Kuhmon kansalaisopiston näytelmäpiirin ja Kuhmolaisteatterin Pohjalaisia-esitys sai ensi-iltansa viime lauantaina. Mukana esityksessä ovat myös Paloniemen tanhuajat, Lauvuksen kuoro ja Kuhmon Puhallinorkesteri eli melkoinen joukko kuhmolaisia harrastajia.

Artturi Järviluoman Pohjalaisia, oiva läpileikkaus eteläpohjalaisesta kansanelämästä, esittäytyy kuhmolaiselle yleisölle yhteensä neljä kertaa. Viimeinen näytös on ensi sunnuntaina.

Kuhmolaisessa versiossa Pohjalaisia-näytelmän tapahtumat etenevät tiiviisti, vain alkua olisi voinut lyhentää. Muuten tilanteet vaihtuivat mukavasti.

Etenkin siirtyminen tiiviistä vuorokeskustelusta suureen joukkokohtaukseen onnistui hyvin. Ohjauksessa oli käytetty mukavasti hyväksi myös katsomon puolta.

Laulut ja tanhut antoivat näytelmälle aivan oman säväyksensä, katselijoille tarjottiin muutakin kuin pelkkää puhetta.

Hyviä kohtauksia näytelmässä oli paljonkin. Etelähärmäläisten häjyjen esiintyminen sai yleisöltä raikuvat aplodit. Hienoa joukkokohtausta häiritsi vain vuorosanojen hukkuminen jonnekin yleiseen muminaan.

Varsin ehyen kohtauksen loivat Jussia esittänyt Pentti Lampinen ja Liisaa esittänyt Seija Piirainen. Molemmat tekivät muutenkin näytelmän parhaat roolisuoritukset.

Unohtaa ei sovi myöskään Taimi Haverista, jonka tulkinta Kaisan roolista oli luonteva ja humoristinen. Etenkin vallesmannin kuulustelukohtaus vaati Taimilta melkoiset puhelahjat.

Maininnan arvoinen on myös Mikko Klemetin suoritus Kriivarin roolissa. Mikko osasi ottaa kaiken mahdollisen irti pienestä sivuosastaan.

Monet Pohjalaisia-näytelmässä mukana olevista ovat ensimmäistä kertaa näyttämöllä, joten virheettömiä suorituksia ei keneltäkään voida vaatia. Toivottavaa olisi kuitenkin ollut, että näyttelijät olisivat unohtaneet tiukan pitäytymisen tekstin mukaisissa vuorosanoissaan, luontevuutta ja liikkuvuutta näyttämöllä jäi kaipaamaan.

Musiikillisesti ja lavastuksellisesti esitys oli hyvin onnistunut. Raanut taustana ja yksinkertainen kalustus oli paras mahdollinen lavastus vahvalle näytelmälle.

Pohjalaisia-näytelmän on ohjannut Toivo Mikkola. Pääosissa esiintyvät Pentti Lampinen, Leevi Kivioja, Annikki Kartimo-Kivioja, Seppo Kyllönen, Seija Piirainen, Taimi Haverinen, Urpo Pikkarainen, Jukka Rautiainen ja Matti Pikkarainen.

Avaa juttu erillisessä ikkunassa.

Voit hakea kirjoittamalla avainsanoja ja painamalla Enteriä.

Päivämäärä Lehti Otsikko (avainsanat)
1975-03-0KalevaKuhmolaisten perustuslaki()
1977-03-0KuhmolainenSalakaato onnistuu myös sisätiloissa()
1977-03-0Kainuun SanomatSalakaato oivaan kuhmolaistapaan()
1978-04-0Lehti?Ruma Elsa ensi-iltaan lauantaina()
1978-04-1KuhmolainenRuma Elsa valloitti()
1978-04-1Kainuun SanomatUutta uljasta kaartia Kuhmolaisteatterissa()
1978-04-2KuhmolainenYli 1500 näki Elsan()
1978-11-0TervareittiKuhmolaisteatteri tulee Muhokselle()
1978-11-1KuhmolainenKuhmolaisteatteri teki vierailun Muhokselle()
1980-09-1KuhmolainenTukkilaiset tulloo...()
1980-10-0KuhmolainenPohjalaisia - Kuhmolaisten harrastajien suururakka()
1980-10-0KuhmolainenKuhmolaisten ``Pohjalaisilla'' vielä kaksi esityskertaa()
1980-10-2KuhmolainenPohjalaiset poistuvat()
1980Lehti?Kuhmolaisten ``Pohjalaiset''()
1980Ylä-KarjalaKuhmolaisten ``Pohjalaiset''()
1981-03-2Kainuun SanomatKuhmon ''Tukkijoella'' juhlan kunniaksi avointen ovien harjoitus()
1981-03-2KuhmolainenOvet auki Kuhmolaisteatterissa: Tukkilaiset tulevat väellä ja voimalla()
1981-03-3Kainuun SanomatRempseä, ottiatuota Tukkijoella Kuhmossa()
1981-04-0KuhmolainenOttiatuota: Tukkilaiset tuli()
1981-04-0Kainuun Sanomat?Tukkijoella viihdyttää Kuhmossa()
1981-04-1KalevaVauhdikasta menoa kuhmolaistukkijoella()
1981-11-1Kainuun SanomatKuhmolaisteatterissa Canthia ja Lassilaa()
1981-11-1KuhmolainenKuhmolaisteatteri jatkaa luottavaisin mielin()
1982-02-0KuhmolainenAnna-Liisa tulossa ensi-iltaan()
1982-02-1Kainuun SanomatKuhmolaisteatterin Anna-Liisa: Ei murheellinen kokeilu()
1982-02-1KuhmolainenVaikuttava Anna-Liisa()
1982-03-0KuhmolainenKatsojan mielipide: - Anna-Liisa on loistavasti ohjattu()
1982-03-2KuhmolainenJäähyväiset Anna-Liisalle()
1989-02-2Kuhmon talvi?Timo K. Mukka: Kyyhky ja unikko()
1975PitäjäsriivariYli nollarajan()

Fatal error: Call to undefined function: file_put_contents() in /home/integraa/www/lehtijuttusisanaytelmat/jutut.php on line 207