Lehtijuttuja

Tällä sivulla on lehtijuttuja Kuhmon lapsiteatterista.

Sivu toimii, kuten pääsivu.

Päivämäärä: 1978-04-13
Lehti: Kuhmolainen
Otsikko: Ruma Elsa valloitti
Avainsanat:


Ruma Elsa valloitti

Kuhmolainen 13.4.1978

Tuumaakaan totutusta tasostaan tinkimättä toi Kuhmolaisteatteri Ruman Elsansa lauantaina parrasvaloihin. Yleisö on tottunut luottamaan teatteriinsa, eikä pettynyt tälläkään kertaa. Esiripun takana oli havaittavissa tiettyä jännitystä - olihan mukana useampiakin ensikertalaisia. Esiripun avauduttua jännitys kuitenkin oli suurimmaksi osaksi hellittänyt, ja voidaanpa sanoa ensikertalaisten kohdalla ehkäpä eniten. Lea Kallion suoritus Rumana Elsana, eli Santtuna oli kerrassaan nautittavaa katseltavaa. Samoin veivät osansa tyylikkäästi läpi kaikki muutkin mukana olleet. Kiinnostavaa oli todeta, että Kuhmolaisteatterin nuorten teatterilaisten kasvatus on kantamassa hyvää satoa. Ehkäpä pisimmälle heistä on ehtinyt Merja Nurminen, mutta paljoa jäljessä eivät tule Eija Laitinen ja Eira Pulkkinen.

Näytelmän ohjaaja Teppo Korhonen on joutunut jonkin verran lyhentämään alkuperäistä tekstiä. Yksi reportterin rooli on jätetty kokonaan pois ja muissakin kohdissa on karsittu tekstiä. Enempää tuskin olisi ollutkaan varaa näytelmän juonen kärsimättä. Kuitenkin näytelmälle kertyy vieläkin hivenen liikaa pituutta. Esitys kestää ilman taukoja kaksi tuntia kymmenen minuuttia. Katsomossa näkyi runsaasti nuorta väkeä ja eniten pelättiin juuri tämän joukon hermostuvan esityksen pituutta. Näytelmä eteni kuitenkin siksi ripeästi kohtauksesta toiseen, että nuortenkin katsojien mielenkiintoi säilyi loppuun asti.

Ensi-iltaansa Ruma Elsa veti noin 150 katsojaa. Määrä on melkoinen, varsinkin kun tiedetään, ettei lauantai-ilta ole parasta mahdollista esitysaikaa. Ensi-iltayleisön määrä ylitti lähes puolella sen yleisön määrän, joka vuotta aikaisemmin oli saapunut katsomaan Salakaatoa vastaavaan esitykseen. Sunnuntaina olivatkin sitten ala-asteen juhlasalin tilat revetä liitoksistaan: kaikille halukkaille ei enää riittänyt istumapaikkojakaan katsomossa, vaikka kaikki kalustoon kuuluvat istuimet olivat käytössä. Kuhmolaisteatterin tahti on talvinäytöksissä ollut tiivis. Vielä lauantaina tarjoutuu kuitenkin Rumasta Elsasta kiinnostuneille tilaisuus käydä katsomassa Kuhmolaisteatterin esitystä. Suunnitteilla on toukokuun aikana vierailu Kostamukseen.

Avaa juttu erillisessä ikkunassa.

Voit hakea kirjoittamalla avainsanoja ja painamalla Enteriä.

Päivämäärä Lehti Otsikko (avainsanat)
1975-03-0KalevaKuhmolaisten perustuslaki()
1977-03-0KuhmolainenSalakaato onnistuu myös sisätiloissa()
1977-03-0Kainuun SanomatSalakaato oivaan kuhmolaistapaan()
1978-04-0Lehti?Ruma Elsa ensi-iltaan lauantaina()
1978-04-1KuhmolainenRuma Elsa valloitti()
1978-04-1Kainuun SanomatUutta uljasta kaartia Kuhmolaisteatterissa()
1978-04-2KuhmolainenYli 1500 näki Elsan()
1978-11-0TervareittiKuhmolaisteatteri tulee Muhokselle()
1978-11-1KuhmolainenKuhmolaisteatteri teki vierailun Muhokselle()
1980-09-1KuhmolainenTukkilaiset tulloo...()
1980-10-0KuhmolainenPohjalaisia - Kuhmolaisten harrastajien suururakka()
1980-10-0KuhmolainenKuhmolaisten ``Pohjalaisilla'' vielä kaksi esityskertaa()
1980-10-2KuhmolainenPohjalaiset poistuvat()
1980Lehti?Kuhmolaisten ``Pohjalaiset''()
1980Ylä-KarjalaKuhmolaisten ``Pohjalaiset''()
1981-03-2Kainuun SanomatKuhmon ''Tukkijoella'' juhlan kunniaksi avointen ovien harjoitus()
1981-03-2KuhmolainenOvet auki Kuhmolaisteatterissa: Tukkilaiset tulevat väellä ja voimalla()
1981-03-3Kainuun SanomatRempseä, ottiatuota Tukkijoella Kuhmossa()
1981-04-0KuhmolainenOttiatuota: Tukkilaiset tuli()
1981-04-0Kainuun Sanomat?Tukkijoella viihdyttää Kuhmossa()
1981-04-1KalevaVauhdikasta menoa kuhmolaistukkijoella()
1981-11-1Kainuun SanomatKuhmolaisteatterissa Canthia ja Lassilaa()
1981-11-1KuhmolainenKuhmolaisteatteri jatkaa luottavaisin mielin()
1982-02-0KuhmolainenAnna-Liisa tulossa ensi-iltaan()
1982-02-1Kainuun SanomatKuhmolaisteatterin Anna-Liisa: Ei murheellinen kokeilu()
1982-02-1KuhmolainenVaikuttava Anna-Liisa()
1982-03-0KuhmolainenKatsojan mielipide: - Anna-Liisa on loistavasti ohjattu()
1982-03-2KuhmolainenJäähyväiset Anna-Liisalle()
1989-02-2Kuhmon talvi?Timo K. Mukka: Kyyhky ja unikko()
1975PitäjäsriivariYli nollarajan()

Fatal error: Call to undefined function: file_put_contents() in /home/integraa/www/lehtijuttusisanaytelmat/jutut.php on line 207