Lehtijuttuja

Tällä sivulla on sekalaisia lehtijuttuja Kuhmolaisteatterista.

Sivu toimii, kuten pääsivu.

Päivämäärä: 1966-07
Lehti: Kuhmolainen
Otsikko: Sanoo Jukolan Juhani
Avainsanat:


Ja kuullelkoon nyt toiset kuinka hongisto remuaa:

Sanoo Jukolan Juhani

Kiven seitsemän veljeksen ensi-ilta lähestyy Kuhmon Kesäteatterissa

Kuhmolainen ?.7.1966

Seitsemän Suomen kansalle rakasta itsepäistä veljestä tulevat mekastamaan, iloitsemaan ja murehtimaan Kuhmon kesäteatterissa tänä kesänä. Kainuun ainoat kesäteatterilaiset aloittivat lukuharjoituksensa jo huhtikuun puolivälissä ja heti lumien sulettua jatkettiin menoa kesäteatterin paikalla ja kova on aina silloin huuto, juoksu ja temmellys tuolla hongistoss’, jonne tänä kesänä saadaan istumapaikat n. 1000 katsojalle. Näytelmän ohjaajana on Jussi Koivusilta ja näyttelijöinä Kuhmon nuorisoseuralaiset.

Esitettävän näytelmän sovitus on Erkki Uotilan ntekemä, sama, joka kesäisin nähdään maankuuluilla Kivi-juhlilla Nurmijärven Taaborin vuorella. Tapahtumat alkavat veljesten keskustellessa Männistön muorin Venlasta, likasta, jota Juhani, veljeksistä vanhin, sanoo armottomasti rakastavansa. Eikä vain Juhani, vaan koko veljessarja. Seuraavat kosiminen ja pettyminen, kouluunmeno ja sieltä karkaaminen, ilveily ja huikea huuto Rajamäen rykmentin kanssa Sonninmäellä, tappelu toukolaisten kanssa ja vihdoin pako Impivaaralle, missä metsä penikoitaan\ldots

Ruskeana Valkona, Perälahden Oton kukko ja Päivi Peiposen kissa. Näyttelijät eivät saa minkäänlaista palkkaa suorituksistaan. Näytelmä on heille yhteinen, innostava harrastus, jonka turvin on luotu Kuhmoon sellaista, mitä ei löydy muualta Kainuusta.

Veljesten hauskoja edesottamuksia on tänä kesänä mahdollisuus seurata vielä ainakin neljä kertaa. Seuraavat näytännöt ovat 7.7., 11.7., 3.8. ja 11.8. Viime sunnuntain katsojista lienee ollut lähes puolet sellaisia, jotka olivat nähneet esityksen aikaisemminkin. Yhtä riemastuttava se on joka kerta.

Avaa juttu erillisessä ikkunassa.

Voit hakea kirjoittamalla avainsanoja ja painamalla Enteriä.

Päivämäärä Lehti Otsikko (avainsanat)
1961-05-05KuhmolainenOnnistunut kevätjuhla Nuorisoseuralla()
1963-06-2KuhmolainenKainuun nuorisoseurat yhteisillä suvijuhlillaan Kuhmossa()
1964Kuhmolainen''TUKKIJOELLA'' sai hyvän yleisömenestyksen()
1965-07-0Kuhmolainen''Kun ruusut kukkivat'' Kuhmossa()
1966-0KuhmolainenSanoo Jukolan Juhani()
1968-07-0KuhmolainenVeljekset teuhaavat Tönölänharjulla()
1969-07-0KuhmolainenHärkähäät-näytelmä Kuhmosta kuhmolaisille()
1970-07-0KuhmolainenPirskeet kuhmolaiseen tyyliin: Härkähäät()
1971KuhmolainenKuhmolaiset Härkähäät - elävää teatteria()
1972-07-1KuhmolainenKettuvaari lunastanut Härkähäiden odotukset()
1972KuhmolainenKettuvaari ampui itsensä tuhansien sydämiin()
1974-06-2KuhmolainenVartioitu kylä()
1974KuhmolainenVartioitu kylä()
1975KuhmolainenKylänväki ja vartijat palasivat kesäteatteriin()
1976-07-0KuhmolainenPeräkylän Profeetta ei sateesta säikähtänyt()
1976KuhmolainenPeräkylän Profeetta Kuhmossa()
1977-07-0KuhmolainenNaista viedään, mutta kuinka lopulta käykään?()
1978-06-2KuhmolainenKylän viimeinen nainen tulee takaisin()
1978-0KuhmolainenVartioitu kylä 1944 -elokuvan kuvauksista()
1979KuhmolainenMillä talon arvo mitataan()
1980KuhmolainenRuusut ja huumori kukkivat Kuhmon kesäteatterissa()
1981-07-0KuhmolainenKuhmolaisteatterin Vetelys ei ole vätys - vaan yleisönsä vauhdikas suosikki()
1982-0KuhmolainenPutkinotko on Kuhmolaisteatterin tämän kesäinen voimannäyte()
1983-07-0KuhmolainenRuoska ja rakkaus()
1984-07-0KuhmolainenIkiliikkuja kutkutti nauruhermoja()
1985-07-0KuhmolainenHärkähäillä oli ensi-ilta()
1986KuhmolainenKuhmolaisteatteri mennyttä aikaa etsimässä()
1986Kainuun SanomatKa, siltäpä se kuulostaa, tämä elämä(Kauko Huusko)
1987-06-3KuhmolainenKuhmolaisteatterin kesä alkoi()
1988-07-0KuhmolainenKuhmolaisteatteri ei tyytynyt tavanomaiseen()
1988KuhmolainenRunar ja Kyllikki herättää keskustelua()
1989KuhmolainenNykyaikainen Romeo ja Julian()
1990-07-1KuhmolainenNuori mylläri hauskuttaa Multikankaalla()
1991-07-0KuhmolainenKissankulma herää eloon sunnuntaina()
1991-07-0KuhmolainenKissankulman tapahtumat naurattivat pienimpiäkin()
1992-07-0Lehti?Mimmi Paavaliinan paras anti elämänviisaus()
1993-07-0KuhmolainenPeter Pan valaa uskoa unelmiin kesäteatterissa()
1993KuhmolainenPeter Pan seikkaili onnistuneesti Mikä-mikä-maassa()
1994KuhmolainenInnostuva Kätkäläinen ihastuttaa()
1995-07-0KuhmolainenSalaperäinen Simpauttaja saapui Multikankaalle()
1995-08-0KuhmolainenKirjailija Heikki Turunen kävi katsomassa Simpauttajan Kuhmossa()
1999-07-0KalevaAitoa kuhmolaista puskateatteria()
1999KuhmolainenAitoa kuhmolaista puskateatteria()
2002KalevaHuumorin sänkipelto()
2013-08-0KuhmolainenRobin Hood ei myynyt lippuja()
2014-07-0KuhmolainenKiljuvia kesävieraita()
2015-06-2KuhmolainenMultikankaalla riitoja ja rakkautta()
2019-03-1Kuhmolainen''Kuhmon kesäteatteri pannaan remonttiin''()
2019-06-2KuhmolainenTalo ja ihmisten suhteet remontissa()
2019-11-1KuhmolainenRömppä kokosi yleisöä 1250 henkeä()
()

Fatal error: Call to undefined function: file_put_contents() in /home/integraa/www/lehtijuttuseka/jutut.php on line 207