Lehtijuttuja

Tällä sivulla on sekalaisia lehtijuttuja Kuhmolaisteatterista.

Sivu toimii, kuten pääsivu.

Päivämäärä: 1978-06-20
Lehti: Kuhmolainen
Otsikko: Kylän viimeinen nainen tulee takaisin
Avainsanat:


Kylän viimeinen nainen tulee takaisin

Kuhmolainen 20.6.1978

Kuhmolaisteatteri tuo viimekesäisiltä esityksiltään sangen useille tutuksi tulleen Unto Heikuran kirjoittaman näytelmän Kylän viimeinen nainen takaisin kesäteatteriin. Viime kesänä näytelmä keräsi tarkasti ottaen 5.609 katsojaa. Vaikka yleisöä olikin jo varsin mukavasti, niin monilta se kuitenkin jäi mm. huonois-ta säistä johtuen katsomatta. Ja katsoo tämän näytelmän toiseenkin kertaan, siksi onnistuneen makupalan Kuhmolaisteatterin riemastuttavat tyypit ovat saaneet aikaan. Pikakertauksena todettakoon näytelmän juonen liikkuvan oman aikamme tapahtumissa, lähemmin sanottuna yhteiskunnan syrjäseutuja autioitta-vassa kehityksessä. Maaseudulla, jos ennusteet toteutuvat, on tulevaisuus ankea, sillä vain yksi nainen on enää kolmea miestä kohti. Näihin raameihin, jos mihin, saa Heikuran kaltainen kirjoittaja aikaan monia meheviä tilanteita. Sitä paitsi muuallakin on jo opittu luottamaan Heikuraan näytelmäkirjailijana. Jos kellä sattuu asiaa Uudenkaupungin maisemiin, niin kannattaapa ottaa selville esitetäänkö siellä juuri silloin Kylän viimeistä naista. Takavuosilta tuttua Kettuvaaria esitetään tänä kesänä ainakin Leppävirralla.

Kuhmolaisteatterin Kylän viimeisen naisen ohjauksesta vastaa viimekesäiseen tapaan Jussi Koivusilta. Myöskin muut roolimiehitykset ovat säilyneet ennallaan. Leilan osassa nähdään Liisa Korhonen, Reetana Irma Leväsalmi, Jussina Jussi Koivusilta, Kalevina Kauko Huusko, Taunona Yrjö Haverinen, Maurina Tapio Pääkkönen, Tuulana Maarit Kyllönen, Oivana Pentti Lampinen, Mattina Matti Tervo ja Petrinä Petri Heikkinen. Lavastuksesta vastaa Kauko Huusko ja tehosteista Mikko Klemetti ja Tapio Pääkkönen. Kauden ensimmäiseen esitykseensä Kylän viimeinen nainen tulee 25.6. Sitä seuraavat esitykset tapahtu-vat 28.6., 2.7., 5.7., 9.7., 13.7. ja 16.7. Ensi sunnuntaina on yksi näytös, joka alkaa kello 18.30. Muina sunnuntaipäivinä on kaksi esitystä kello 14.00 ja kello 18.30. Arkipäivien näytännöt alkavat kello 18.30.

Tulossa näytelmäkirjoituskilpailu

Edessä olevan näytelmätarpeensa tyydyttämiseksi Kuhmolaisteatteri tulee lähiaikoina julistamaan kirjoituskilpailun, jonka avulla on tarkoitus saada sekä kesänäytäntökaudelle kuin myöskin sisällä talviaikaan esitettäväksi soveltuvia näytelmiä. Kilpailuaika tulee olemaan puoli vuotta. Kärkipään palkinnot on tarkoitus saada niin mittaviksi, että kilpailu kiinnostaisi kirjoittajia mahdollisimman laajalti.

Avaa juttu erillisessä ikkunassa.

Voit hakea kirjoittamalla avainsanoja ja painamalla Enteriä.

Päivämäärä Lehti Otsikko (avainsanat)
1961-05-05KuhmolainenOnnistunut kevätjuhla Nuorisoseuralla()
1963-06-2KuhmolainenKainuun nuorisoseurat yhteisillä suvijuhlillaan Kuhmossa()
1964Kuhmolainen''TUKKIJOELLA'' sai hyvän yleisömenestyksen()
1965-07-0Kuhmolainen''Kun ruusut kukkivat'' Kuhmossa()
1966-0KuhmolainenSanoo Jukolan Juhani()
1968-07-0KuhmolainenVeljekset teuhaavat Tönölänharjulla()
1969-07-0KuhmolainenHärkähäät-näytelmä Kuhmosta kuhmolaisille()
1970-07-0KuhmolainenPirskeet kuhmolaiseen tyyliin: Härkähäät()
1971KuhmolainenKuhmolaiset Härkähäät - elävää teatteria()
1972-07-1KuhmolainenKettuvaari lunastanut Härkähäiden odotukset()
1972KuhmolainenKettuvaari ampui itsensä tuhansien sydämiin()
1974-06-2KuhmolainenVartioitu kylä()
1974KuhmolainenVartioitu kylä()
1975KuhmolainenKylänväki ja vartijat palasivat kesäteatteriin()
1976-07-0KuhmolainenPeräkylän Profeetta ei sateesta säikähtänyt()
1976KuhmolainenPeräkylän Profeetta Kuhmossa()
1977-07-0KuhmolainenNaista viedään, mutta kuinka lopulta käykään?()
1978-06-2KuhmolainenKylän viimeinen nainen tulee takaisin()
1978-0KuhmolainenVartioitu kylä 1944 -elokuvan kuvauksista()
1979KuhmolainenMillä talon arvo mitataan()
1980KuhmolainenRuusut ja huumori kukkivat Kuhmon kesäteatterissa()
1981-07-0KuhmolainenKuhmolaisteatterin Vetelys ei ole vätys - vaan yleisönsä vauhdikas suosikki()
1982-0KuhmolainenPutkinotko on Kuhmolaisteatterin tämän kesäinen voimannäyte()
1983-07-0KuhmolainenRuoska ja rakkaus()
1984-07-0KuhmolainenIkiliikkuja kutkutti nauruhermoja()
1985-07-0KuhmolainenHärkähäillä oli ensi-ilta()
1986KuhmolainenKuhmolaisteatteri mennyttä aikaa etsimässä()
1986Kainuun SanomatKa, siltäpä se kuulostaa, tämä elämä(Kauko Huusko)
1987-06-3KuhmolainenKuhmolaisteatterin kesä alkoi()
1988-07-0KuhmolainenKuhmolaisteatteri ei tyytynyt tavanomaiseen()
1988KuhmolainenRunar ja Kyllikki herättää keskustelua()
1989KuhmolainenNykyaikainen Romeo ja Julian()
1990-07-1KuhmolainenNuori mylläri hauskuttaa Multikankaalla()
1991-07-0KuhmolainenKissankulma herää eloon sunnuntaina()
1991-07-0KuhmolainenKissankulman tapahtumat naurattivat pienimpiäkin()
1992-07-0Lehti?Mimmi Paavaliinan paras anti elämänviisaus()
1993-07-0KuhmolainenPeter Pan valaa uskoa unelmiin kesäteatterissa()
1993KuhmolainenPeter Pan seikkaili onnistuneesti Mikä-mikä-maassa()
1994KuhmolainenInnostuva Kätkäläinen ihastuttaa()
1995-07-0KuhmolainenSalaperäinen Simpauttaja saapui Multikankaalle()
1995-08-0KuhmolainenKirjailija Heikki Turunen kävi katsomassa Simpauttajan Kuhmossa()
1999-07-0KalevaAitoa kuhmolaista puskateatteria()
1999KuhmolainenAitoa kuhmolaista puskateatteria()
2002KalevaHuumorin sänkipelto()
2013-08-0KuhmolainenRobin Hood ei myynyt lippuja()
2014-07-0KuhmolainenKiljuvia kesävieraita()
2015-06-2KuhmolainenMultikankaalla riitoja ja rakkautta()
2019-03-1Kuhmolainen''Kuhmon kesäteatteri pannaan remonttiin''()
2019-06-2KuhmolainenTalo ja ihmisten suhteet remontissa()
2019-11-1KuhmolainenRömppä kokosi yleisöä 1250 henkeä()
()

Fatal error: Call to undefined function: file_put_contents() in /home/integraa/www/lehtijuttuseka/jutut.php on line 207