Lehtijuttuja

Tällä sivulla on sekalaisia lehtijuttuja Kuhmolaisteatterista.

Sivu toimii, kuten pääsivu.

Päivämäärä: 1981-07-02
Lehti: Kuhmolainen
Otsikko: Kuhmolaisteatterin Vetelys ei ole vätys - vaan yleisönsä vauhdikas suosikki
Avainsanat:


Kuhmolaisteatterin Vetelys ei ole vätys - vaan yleisönsä vauhdikas suosikki

Kuhmolainen 2.7.1980

Lähes täysi katsomo oli Multikankaalla sunnuntaina todistamassa Kuhmolaisteatterin uusinta menestystä Hugo Raudseppin komedian ensiesityksessä. Se, että näytelmän teko onnistuu Kuhmolaisteatterilta, ei sinällään ole yllätys. Mutta, että se onnistuu niinkin lyhyessä ajassa kuin Vetelyksen kohdalla tapahtui, on jo maininnan arvoinen suoritus. Vastuuseen voidaan tässä tapauksessa asettaa ohjaajavieras Pertti Hakala Oulun kaupunginteatterista. Hakala teki jo alun alkaen selväksi, että harjoitukset tulevat olemaan tiukkoja. Poissaoloja ei yksinkertaisesti hyväksytty. Vaatimus oli myös, että kaikki mukana olevat seurasivat tiiviisti harjoitusten kulkua myös silloin, kun heidän oma roolinsa ei vaatinut näyttämöllä oloa. Näissä olosuhteissa, kovassa koulussa täysimittaista työpäivää tehden Vetelys valmistui määräajassa esityskuntoon. Eikä pelkästään valmistunut, vaan vetelys tuotiin yleisön eteen näyttämöllisesti valmiina kokonaisuutena, jota ei enää tarvitse paikkailla ja parannella esitys esitykseltä. Jos saivat näyttelijät kiitokset lähes kolmensadan hengen katsomolta, niin sai myöskin eläytyvä yleisö näyttelijöiden kiitokset kannustuksesta, jonka avulla näyttelijät pystyivät venymään parhaaseensa ja jopa ylittämään itsensä.

Pentti Lampinen istuu Kustaan, vetelyksen rooliin kuin hansikas käteen. Jos Lampinen pystyy vakaviinkin rooleihin, niin vetelyksenä hänen mukautumiskykynsä näyttää pääsevän erityisesti oikeuksiinsa, mikä sanankäytön lisäksi näkyy myös ilmeissä ja eleissä. Leena Nuortila on myös paikallaan Marina, Perämäen emäntänä ja vetelyksen äitinä. Hänen ja Tanelin (Kauko Huusko) suostuttelut vetelyksen akoittumiselle eivät kuitenkaan tunnu tuottavan tulosta, kun pelkkä vaimon otto ei riitä, vaan pitäisi vielä hankkia lapsikin. Monien vaiheiden jälkeen tilanne kuitenkin lonksahtaa paikoilleen. Suukko saa vetelykseen vauhtia. Tiiu (Seija Piirainen) menee vetelykselle ja Maali (Elina Pääkkönen) saa hänkin omansa, eli Joosepin (Veikko Huotari). Matti Tervolla on Eedon, paimenpojan roolissa herkullinen osa, jonka hän hoitelee kaikella kunnialla. Kokonaisuutena Kuhmolaisteatterin esitys on täysipainoinen vauhdikkaan menon kasvaessa loppua kohden. Ja kun loppu on hyvin, niin kaikki on hyvin. Vetelykselle toivottaa mielellään hyvää kesän jatkoa. Ainakin ensimmäisellä yrittämällä myös säiden haltija oli teatterilaisten ja heidän ystäviensä puolella pilviverhon väistyttyä esityspäiväksi sivuun.

Vetelyksen tapaa Multikankaalla toimivasta kesäteatterista keskiviikkoisin ja sunnuntaisin viimeisen esityksen ollessa 19.7.

Aivan ensikertainen tuttavuus Vetelys ei kuhmolaisille ole, sillä tämä virolaisen Hugo Raudseppin vuonna 1932 julkaisema näytelmä esitettiin Myllypirtin maisemissa 1956. Tämänkertaisen Vetelyksen lavastuksesta huolehti Kauko Huusko. Multikankaan näyttämö soveltuu hyvin tämäntyyppiselle näytelmälle. Tosin taustalla olevalla maantiellä liikkuvat autot häiritsevät varsinkin katsomon yläriveillä keskittymistä, mutta viime kesänä istutetut puut ja pensaat ovat hyvässä kasvussa, joten ongelma tulee poistumaan ajan myötä.

Kelpaa Vetelys vieraillekin

Kuhmon kesäteatterin näytelmät ovat muodostuneet varsin suosituiksi retkeilykohteiksi. Tässä esityksessäkin paikkakunnan ulkopuolelta tulleita oli kaiketi useita kymmeniä. Myös kuhmolaiset kauppateknikot saattoivat ilokseen todeta, että Vetelys kelpasi myös paikalle saapuneelle kainuulaisten kauppateknikkojen joukolle. Osaaminen todettiin parinkymmenen kauppateknikon ja heidän perheidensä taholta erinomaiseksi.

Näytelmän todettiin olevan tyypillisen kesäteatterinäytelmän – samantapaista nähdään muuallakin. Ongelma ei kuitenkaan ole yksinomaisesti Kuhmolaisteatterin, sillä sama ajatus vilahtaa esille muuallakin. Erityisesti kainuulaiset kaipaavat jotain omintakeista, sellaista kuin takavuosien Härkähäät, Kettuvaari ja Vartioitu kylä, joissa oli vahva kuhmolaisleima myös näytelmän tekstissä. Mainitut näytelmät ovat myöhemmin osoittautuneet sellaisiksi, että ne ovat olleet kelvollisia muidenkin teattereiden ohjelmistoon.

Avaa juttu erillisessä ikkunassa.

Voit hakea kirjoittamalla avainsanoja ja painamalla Enteriä.

Päivämäärä Lehti Otsikko (avainsanat)
1961-05-05KuhmolainenOnnistunut kevätjuhla Nuorisoseuralla()
1963-06-2KuhmolainenKainuun nuorisoseurat yhteisillä suvijuhlillaan Kuhmossa()
1964Kuhmolainen''TUKKIJOELLA'' sai hyvän yleisömenestyksen()
1965-07-0Kuhmolainen''Kun ruusut kukkivat'' Kuhmossa()
1966-0KuhmolainenSanoo Jukolan Juhani()
1968-07-0KuhmolainenVeljekset teuhaavat Tönölänharjulla()
1969-07-0KuhmolainenHärkähäät-näytelmä Kuhmosta kuhmolaisille()
1970-07-0KuhmolainenPirskeet kuhmolaiseen tyyliin: Härkähäät()
1971KuhmolainenKuhmolaiset Härkähäät - elävää teatteria()
1972-07-1KuhmolainenKettuvaari lunastanut Härkähäiden odotukset()
1972KuhmolainenKettuvaari ampui itsensä tuhansien sydämiin()
1974-06-2KuhmolainenVartioitu kylä()
1974KuhmolainenVartioitu kylä()
1975KuhmolainenKylänväki ja vartijat palasivat kesäteatteriin()
1976-07-0KuhmolainenPeräkylän Profeetta ei sateesta säikähtänyt()
1976KuhmolainenPeräkylän Profeetta Kuhmossa()
1977-07-0KuhmolainenNaista viedään, mutta kuinka lopulta käykään?()
1978-06-2KuhmolainenKylän viimeinen nainen tulee takaisin()
1978-0KuhmolainenVartioitu kylä 1944 -elokuvan kuvauksista()
1979KuhmolainenMillä talon arvo mitataan()
1980KuhmolainenRuusut ja huumori kukkivat Kuhmon kesäteatterissa()
1981-07-0KuhmolainenKuhmolaisteatterin Vetelys ei ole vätys - vaan yleisönsä vauhdikas suosikki()
1982-0KuhmolainenPutkinotko on Kuhmolaisteatterin tämän kesäinen voimannäyte()
1983-07-0KuhmolainenRuoska ja rakkaus()
1984-07-0KuhmolainenIkiliikkuja kutkutti nauruhermoja()
1985-07-0KuhmolainenHärkähäillä oli ensi-ilta()
1986KuhmolainenKuhmolaisteatteri mennyttä aikaa etsimässä()
1986Kainuun SanomatKa, siltäpä se kuulostaa, tämä elämä(Kauko Huusko)
1987-06-3KuhmolainenKuhmolaisteatterin kesä alkoi()
1988-07-0KuhmolainenKuhmolaisteatteri ei tyytynyt tavanomaiseen()
1988KuhmolainenRunar ja Kyllikki herättää keskustelua()
1989KuhmolainenNykyaikainen Romeo ja Julian()
1990-07-1KuhmolainenNuori mylläri hauskuttaa Multikankaalla()
1991-07-0KuhmolainenKissankulma herää eloon sunnuntaina()
1991-07-0KuhmolainenKissankulman tapahtumat naurattivat pienimpiäkin()
1992-07-0Lehti?Mimmi Paavaliinan paras anti elämänviisaus()
1993-07-0KuhmolainenPeter Pan valaa uskoa unelmiin kesäteatterissa()
1993KuhmolainenPeter Pan seikkaili onnistuneesti Mikä-mikä-maassa()
1994KuhmolainenInnostuva Kätkäläinen ihastuttaa()
1995-07-0KuhmolainenSalaperäinen Simpauttaja saapui Multikankaalle()
1995-08-0KuhmolainenKirjailija Heikki Turunen kävi katsomassa Simpauttajan Kuhmossa()
1999-07-0KalevaAitoa kuhmolaista puskateatteria()
1999KuhmolainenAitoa kuhmolaista puskateatteria()
2002KalevaHuumorin sänkipelto()
2013-08-0KuhmolainenRobin Hood ei myynyt lippuja()
2014-07-0KuhmolainenKiljuvia kesävieraita()
2015-06-2KuhmolainenMultikankaalla riitoja ja rakkautta()
2019-03-1Kuhmolainen''Kuhmon kesäteatteri pannaan remonttiin''()
2019-06-2KuhmolainenTalo ja ihmisten suhteet remontissa()
2019-11-1KuhmolainenRömppä kokosi yleisöä 1250 henkeä()
()

Fatal error: Call to undefined function: file_put_contents() in /home/integraa/www/lehtijuttuseka/jutut.php on line 207