Lehtijuttuja

Tällä sivulla on sekalaisia lehtijuttuja Kuhmolaisteatterista.

Sivu toimii, kuten pääsivu.

Päivämäärä: 1993-07-02
Lehti: Kuhmolainen
Otsikko: Peter Pan valaa uskoa unelmiin kesäteatterissa
Avainsanat:


Peter Pan valaa uskoa unelmiin kesäteatterissa

Kuhmolainen 2.7.1993

Kuhmon kesäteatterin esittämän Peter Panin ensi-ilta lähestyy kovaa vauhtia. Ennen esityskauden alkamista sekä näyttelijöillä että ohjaajalla ehtii olla vielä monta perhosta vatsassa, sillä näytelmä on kaikille siinä mukanaolijoille varsin haastava.

Yleisö pääsee ensimmäisen kerran seuraamaan Peter Pania Multikankaalle sunnuntai-iltana.

Ohjaaja Leena Nuortila kertoo, että Peter Pan valittiin tämän kesän näytelmäksi tarinan kiinnostavuuden ja viehättävyyden vuoksi. Satu pyrkii tavoittamaan sekä lapset että aikuiset. Lapsille jo Peter Pan on jännittävä asia, kun vanhemmille juoni kertoo elämän hellyyden kaipuusta.

Tarinan pääajatuksena on Nuortilan mukaan se, että kun yrittää, niin pystyy mihin tahansa. Satu muistuttaa katsojaa, että pitäisi uskaltaa [?] uusia kokemuksia ja uskoa unelmiin.

Vaikka näytelmä kannustaa unelmointiin, niin sen toteutus ei ole ollut pelkkää haaveilua, vaan mukana olevat ovat saaneet harjoitella tahollaan lukuisia tunteja. Aloitimme näytelmän harjoitukset tammikuussa, jolloin kokoonnuimme kerran viikossa. Toukokuussa ryhdyttiin harjoittelemaan enemmän ja kesäkuussa ei ole montaa päivää mennytkään, ettemmekö olisi harjoitelleet, Leena Nuortila kertoo esityksen synnystä.

Jännitystä ensi-iltaan saakka

Vielä tiistai-iltana Leena Nuortila myönsi, että perhosia on vatsassa teatterin takia. Ohjaamisen tekee hänen mukaansa vaikeaksi se, että mukana on niin paljon näyttelijöitä. Toisaalta hän iloitsee siitä ja pitää osallistujien runsautta rikkautena.

Työtä ohjaajalta ja näyttelijöiltä vaatii myös esityksen monitahoisuus, näyttelijöitä kun löytyy esimerkiksi merirosvolaivasta. Kultasten kotoa ja tuhoon tuomittujen kalliolta.

Mukana on sekä lapsi- että aikuisnäyttelijöitä. Nuorin esiintyjä on viisivuotias Emma Ohtonen, joka esiintyy keijuna. Nuoresta iästään huolimatta Emmallakin on näyttelijäkokemusta jo viime kesältä

Mukana musiikkia

Leena Nuortilan ohjaamaan Peter Paniin kuuluu näyttelijöiden repliikkien lisäksi myös runsaasti lauluosuuksia. Näyttelijät laulavat kymmenisen kappaletta Rajan rytmin soittajien säestämänä. Laulujen lisäksi mukana on tansseja.

Peter Panin haastavimmiksi rooleiksi ohjaaja toteaa Kapteeni Koukun ja Peter Panin roolit. Kapteenia esittää Seppo Piirainen ja tarinan päähenkilönä on Jyri Ohtonen.

Heta Ohtonen on päässyt Leena Kultaseksi, jonka Peter Pan vie näytelmän alussa Mikä-mikä-maahan.

- Vielä jännittää näytteleminen, mutta mukavaa tämä on. Olen ollut kahtena aikaisempanakin kesänä teatterissa ja ainakin silloin olen suoriutunut ihan hyvin. Näyttelemisessä saa tuntea onnistumisen iloa, kertoo 11-vuotias Heta, joka on lapsesta lähtien haaveillut näyttelijän urasta.

(ea-h)

Avaa juttu erillisessä ikkunassa.

Voit hakea kirjoittamalla avainsanoja ja painamalla Enteriä.

Päivämäärä Lehti Otsikko (avainsanat)
1961-05-05KuhmolainenOnnistunut kevätjuhla Nuorisoseuralla()
1963-06-2KuhmolainenKainuun nuorisoseurat yhteisillä suvijuhlillaan Kuhmossa()
1964Kuhmolainen''TUKKIJOELLA'' sai hyvän yleisömenestyksen()
1965-07-0Kuhmolainen''Kun ruusut kukkivat'' Kuhmossa()
1966-0KuhmolainenSanoo Jukolan Juhani()
1968-07-0KuhmolainenVeljekset teuhaavat Tönölänharjulla()
1969-07-0KuhmolainenHärkähäät-näytelmä Kuhmosta kuhmolaisille()
1970-07-0KuhmolainenPirskeet kuhmolaiseen tyyliin: Härkähäät()
1971KuhmolainenKuhmolaiset Härkähäät - elävää teatteria()
1972-07-1KuhmolainenKettuvaari lunastanut Härkähäiden odotukset()
1972KuhmolainenKettuvaari ampui itsensä tuhansien sydämiin()
1974-06-2KuhmolainenVartioitu kylä()
1974KuhmolainenVartioitu kylä()
1975KuhmolainenKylänväki ja vartijat palasivat kesäteatteriin()
1976-07-0KuhmolainenPeräkylän Profeetta ei sateesta säikähtänyt()
1976KuhmolainenPeräkylän Profeetta Kuhmossa()
1977-07-0KuhmolainenNaista viedään, mutta kuinka lopulta käykään?()
1978-06-2KuhmolainenKylän viimeinen nainen tulee takaisin()
1978-0KuhmolainenVartioitu kylä 1944 -elokuvan kuvauksista()
1979KuhmolainenMillä talon arvo mitataan()
1980KuhmolainenRuusut ja huumori kukkivat Kuhmon kesäteatterissa()
1981-07-0KuhmolainenKuhmolaisteatterin Vetelys ei ole vätys - vaan yleisönsä vauhdikas suosikki()
1982-0KuhmolainenPutkinotko on Kuhmolaisteatterin tämän kesäinen voimannäyte()
1983-07-0KuhmolainenRuoska ja rakkaus()
1984-07-0KuhmolainenIkiliikkuja kutkutti nauruhermoja()
1985-07-0KuhmolainenHärkähäillä oli ensi-ilta()
1986KuhmolainenKuhmolaisteatteri mennyttä aikaa etsimässä()
1986Kainuun SanomatKa, siltäpä se kuulostaa, tämä elämä(Kauko Huusko)
1987-06-3KuhmolainenKuhmolaisteatterin kesä alkoi()
1988-07-0KuhmolainenKuhmolaisteatteri ei tyytynyt tavanomaiseen()
1988KuhmolainenRunar ja Kyllikki herättää keskustelua()
1989KuhmolainenNykyaikainen Romeo ja Julian()
1990-07-1KuhmolainenNuori mylläri hauskuttaa Multikankaalla()
1991-07-0KuhmolainenKissankulma herää eloon sunnuntaina()
1991-07-0KuhmolainenKissankulman tapahtumat naurattivat pienimpiäkin()
1992-07-0Lehti?Mimmi Paavaliinan paras anti elämänviisaus()
1993-07-0KuhmolainenPeter Pan valaa uskoa unelmiin kesäteatterissa()
1993KuhmolainenPeter Pan seikkaili onnistuneesti Mikä-mikä-maassa()
1994KuhmolainenInnostuva Kätkäläinen ihastuttaa()
1995-07-0KuhmolainenSalaperäinen Simpauttaja saapui Multikankaalle()
1995-08-0KuhmolainenKirjailija Heikki Turunen kävi katsomassa Simpauttajan Kuhmossa()
1999-07-0KalevaAitoa kuhmolaista puskateatteria()
1999KuhmolainenAitoa kuhmolaista puskateatteria()
2002KalevaHuumorin sänkipelto()
2013-08-0KuhmolainenRobin Hood ei myynyt lippuja()
2014-07-0KuhmolainenKiljuvia kesävieraita()
2015-06-2KuhmolainenMultikankaalla riitoja ja rakkautta()
2019-03-1Kuhmolainen''Kuhmon kesäteatteri pannaan remonttiin''()
2019-06-2KuhmolainenTalo ja ihmisten suhteet remontissa()
2019-11-1KuhmolainenRömppä kokosi yleisöä 1250 henkeä()
()

Fatal error: Call to undefined function: file_put_contents() in /home/integraa/www/lehtijuttuseka/jutut.php on line 207