Lehtijuttuja

Tällä sivulla on sekalaisia lehtijuttuja Kuhmolaisteatterista.

Sivu toimii, kuten pääsivu.

Päivämäärä: 1977-07-07
Lehti: Kuhmolainen
Otsikko: Naista viedään, mutta kuinka lopulta käykään?
Avainsanat:


Naista viedään, mutta kuinka lopulta käykään?

Kuhmolainen 7.7.1977

Kuhmolaisteatterin Kylän viimeinen nainen sai kantaesityksensä sunnuntaina 3. heinäkuuta. Heti ensimmäisessä näytöksessä oli n. 500 katsojaa, jotka ilmeistä ja mukavista kohahduksista päätellen viihtyivät. Maukkaita aforismeja metsästävät saivat istua penkeissään alati tarkkaavaisina: totuudet sinkoilivat milloin mistäkin suusta. Asia voidaan sanoa esimerkiksi näin: Sellainen on ihminen: kun sitä oikein tympäsöö, niin sille kelpaa viinakin!

Unto E. Heikuran näytelmän Kylän viimeinen nainen on ohjannut Jussi Koivusilta, joka esittää Mäkikummun vanhaa isäntää. Lavastuksesta vastaa Kusiaisvaaran leski-isäntä Kalevi eli Kauko Huusko. Reeta, Mäkikummun vanha suurisuinen emäntä on Irma Leväsalmi ja Leila, Mäkikummun leskirouva, kylän viimeinen nainen ja emäntä, joka on talon isäntä on siviilissä Liisa Korhonen. Ujoja vanhojapoikia lähitaloista ovat Yrjö Haverinen eli Tauno, Karhulan vanhapoika sekä Tapio Pääkkönen, eli Mauri, Mörkölän vanhapoika. Tuula, myyjäneiti kylältä tunnetaan Maarit Kyllösenä ja Oiva, kaivonporari Pentti Lampisena. Ja vielä joukossa on kaksi tärkeää tilanteiden sotkijaa, Kalevin pikkupojat Matti ja Petri, eli Matti Tervo ja Petri Heikkinen. Tehosteista vastaavat Mikko Klemetti ja Tapio Pääkkönen.

Näytelmän tapahtumat tähän maailman aikaan tuntuvat liioitellun hupaisilta kaikessa takaisessa totuudessaan. On miesparoilla oltava naisia uupuvissa kylissä jonkin ajan kuluttua: tungokseen asti riittää yöllistä matkaajaa kunniallisten talojen ulkonurkissa. Sisänurkissa kaikuu milloin epäsopu, milloin pidätelty nauru, uhkaukset tai karkotushuudot! Vähäiset naiset kun vielä oppisivat Kusiaisvaaran leski-isännän sanoman: Ihmisen ei oo hyvä yksinään ketuloija. Leila ainakaan ei hevillä päätään käännä, on oikea kilpakalu tällä kylällä, ainoo ja viimenen. Muut ovat älynneet lähteä pois!

Huumorin avulla tuodaan myös todellisia, jo tänään elämää vaikeuttavia totuuksia esiin. Keskusteluissa sivutaan niin työttömyyttä kuin lainoitustakin.

Kylän viimeinen nainen esitetään vielä kahdeksan kertaa Kelolla, viimeinen esityskerta on sunnuntaina 24. heinäkuuta. Siihen mennessä voimistuvat varmasti nekin repliikit, jotka traktorin ääneltä ja tuulen huminalta jäivät kantaesityksessä kuulematta.

Avaa juttu erillisessä ikkunassa.

Voit hakea kirjoittamalla avainsanoja ja painamalla Enteriä.

Päivämäärä Lehti Otsikko (avainsanat)
1961-05-05KuhmolainenOnnistunut kevätjuhla Nuorisoseuralla()
1963-06-2KuhmolainenKainuun nuorisoseurat yhteisillä suvijuhlillaan Kuhmossa()
1964Kuhmolainen''TUKKIJOELLA'' sai hyvän yleisömenestyksen()
1965-07-0Kuhmolainen''Kun ruusut kukkivat'' Kuhmossa()
1966-0KuhmolainenSanoo Jukolan Juhani()
1968-07-0KuhmolainenVeljekset teuhaavat Tönölänharjulla()
1969-07-0KuhmolainenHärkähäät-näytelmä Kuhmosta kuhmolaisille()
1970-07-0KuhmolainenPirskeet kuhmolaiseen tyyliin: Härkähäät()
1971KuhmolainenKuhmolaiset Härkähäät - elävää teatteria()
1972-07-1KuhmolainenKettuvaari lunastanut Härkähäiden odotukset()
1972KuhmolainenKettuvaari ampui itsensä tuhansien sydämiin()
1974-06-2KuhmolainenVartioitu kylä()
1974KuhmolainenVartioitu kylä()
1975KuhmolainenKylänväki ja vartijat palasivat kesäteatteriin()
1976-07-0KuhmolainenPeräkylän Profeetta ei sateesta säikähtänyt()
1976KuhmolainenPeräkylän Profeetta Kuhmossa()
1977-07-0KuhmolainenNaista viedään, mutta kuinka lopulta käykään?()
1978-06-2KuhmolainenKylän viimeinen nainen tulee takaisin()
1978-0KuhmolainenVartioitu kylä 1944 -elokuvan kuvauksista()
1979KuhmolainenMillä talon arvo mitataan()
1980KuhmolainenRuusut ja huumori kukkivat Kuhmon kesäteatterissa()
1981-07-0KuhmolainenKuhmolaisteatterin Vetelys ei ole vätys - vaan yleisönsä vauhdikas suosikki()
1982-0KuhmolainenPutkinotko on Kuhmolaisteatterin tämän kesäinen voimannäyte()
1983-07-0KuhmolainenRuoska ja rakkaus()
1984-07-0KuhmolainenIkiliikkuja kutkutti nauruhermoja()
1985-07-0KuhmolainenHärkähäillä oli ensi-ilta()
1986KuhmolainenKuhmolaisteatteri mennyttä aikaa etsimässä()
1986Kainuun SanomatKa, siltäpä se kuulostaa, tämä elämä(Kauko Huusko)
1987-06-3KuhmolainenKuhmolaisteatterin kesä alkoi()
1988-07-0KuhmolainenKuhmolaisteatteri ei tyytynyt tavanomaiseen()
1988KuhmolainenRunar ja Kyllikki herättää keskustelua()
1989KuhmolainenNykyaikainen Romeo ja Julian()
1990-07-1KuhmolainenNuori mylläri hauskuttaa Multikankaalla()
1991-07-0KuhmolainenKissankulma herää eloon sunnuntaina()
1991-07-0KuhmolainenKissankulman tapahtumat naurattivat pienimpiäkin()
1992-07-0Lehti?Mimmi Paavaliinan paras anti elämänviisaus()
1993-07-0KuhmolainenPeter Pan valaa uskoa unelmiin kesäteatterissa()
1993KuhmolainenPeter Pan seikkaili onnistuneesti Mikä-mikä-maassa()
1994KuhmolainenInnostuva Kätkäläinen ihastuttaa()
1995-07-0KuhmolainenSalaperäinen Simpauttaja saapui Multikankaalle()
1995-08-0KuhmolainenKirjailija Heikki Turunen kävi katsomassa Simpauttajan Kuhmossa()
1999-07-0KalevaAitoa kuhmolaista puskateatteria()
1999KuhmolainenAitoa kuhmolaista puskateatteria()
2002KalevaHuumorin sänkipelto()
2013-08-0KuhmolainenRobin Hood ei myynyt lippuja()
2014-07-0KuhmolainenKiljuvia kesävieraita()
2015-06-2KuhmolainenMultikankaalla riitoja ja rakkautta()
2019-03-1Kuhmolainen''Kuhmon kesäteatteri pannaan remonttiin''()
2019-06-2KuhmolainenTalo ja ihmisten suhteet remontissa()
2019-11-1KuhmolainenRömppä kokosi yleisöä 1250 henkeä()
()

Fatal error: Call to undefined function: file_put_contents() in /home/integraa/www/lehtijuttuseka/jutut.php on line 207