Lehtijuttuja

Tällä sivulla on lehtijuttuja Kuhmon näytelmäkerhosta vuosilta 1953-1959.

Sivu toimii, kuten pääsivu.

Päivämäärä: 1979-08-09
Lehti: Kuhmolainen
Otsikko: Palautetta Seinäjoelta: Totunnaisuudesta mielikuvitukseen
Avainsanat:


Palautetta Seinäjoelta: Totunnaisuudesta mielikuvitukseen

Kuhmolainen 9.8.1979

Kuhmon Lapsiteatteri vieraili Seinäjoen harrastajateatterikesässä viime viikolla. Esitykset arvosteltiin sekä yleiskeskustelussa, jossa myös yleisö oli mukana, sekä tuomariston ja teatteriryhmien keskinäisissä keskusteluissa.

Kuhmolaisten lasten näyttelysuoritukset, etenkin kappaleen päähenkilöt, Peppi, Tommi ja Annika, saivat kiitosta osakseen. Keskeisissä rooleissa näyttelivät Eija Kyllönen, Marko ja Sari Heikura.

Näytelmän valinta sen sijaan osui tuomariston mielestä liiankin tuttuun kappaleeseen. Uusien näköalojen kehittely olisi ollut liikaa vaadittu nuorilta näyttelijöiltä. Esitys myötäilikin televisiossa nähtyjä kaavoja.

Tuomaristo kehotti ohjaaja Toivo Mikkolaa valitsemaan jatkossa vähemmän tunnettuja näytelmiä, parhaassa tapauksessa teatteri voisi kirjoittaa itse tekstinsä. Näin päästäisiin tavanomaisista kaavoista mielikuvituksellisempaan teatterintekoon.

Toisaalta Kuhmon Lapsiteatteri, niinkuin kaikki muutkin yhdistykset, joutuu ottamaan huomioon myös taloudelliset seikat. Tuntemattomilla näytelmillä ei katsomoon saada yleisöä, Peppi Pitkätossulla niinkuin Kiljusillakin on valmis maine, joka vetää.

Seinäjoen harrastajateatterikesässä oli mukana kaksitoista ryhmää. Tavoitellun Esko-patsaan sai Ykspihlajan Työväen Näyttämö esityksellä Savilintu. Kuhmon Lapsiteatteri oli näyttelijöiden iän perusteella nuorin, mutta joutui esiintymään samassa sarjassa vanhempien kanssa.

Avaa juttu erillisessä ikkunassa.

Voit hakea kirjoittamalla avainsanoja ja painamalla Enteriä.

Päivämäärä Lehti Otsikko (avainsanat)
1975-03-2Kainuun SanomatKuhmon Nuorisoseurasta Kuhmolaisteatteri ry - nimenmuutos vireillä()
1975-PitäjäsriivaliTimo Linnasalo - läänintaiteilijan allakasta()
1975PitäjäsriivaliTeatterinohjaaja Ahti Ahonen - Elävään ja uudistuvaan harrastajateatteriin()
1975Lehti?Mitä kuuluu?()
1979-09-0KuhmolainenKesäteatteri muuttaa majaa()
1978-11-20Kainuun SanomatKesäteatteri muuttaa majaa()
1978Lehti?Rakennusjupakka syynä: Kuhmon kesäteatteri muuttaa Kelolta Multikankaalle()
1979-02-0Kainuun SanomatKutsu näytelmäkirjoituskilpailuun()
1979-02-0Kainuun Sanomat''Viekää tuhkakin pesästä'' Kuhmolaisteatteriin()
1979-07-0KalevaHitaasti hupeni tuhka pesästä()
1979-08-0Kansan UutisetHarrastajateatterit tänään Seinäjoella()
1979-08-0KuhmolainenPalautetta Seinäjoelta: Totunnaisuudesta mielikuvitukseen()
1979Nuorten SanomatTeatteri 1979()
1979KuhmolainenKuhmon lapsiteatteri aloitti: Kiireinen syksy luvassa()
1980-05-0KuhmolainenKuhmon Lapsiteatterin kevään ja kesän kuulumisia()
1980Lehti?Kuhmolaisteatteri valmistelee kesäksi Lassilan Ruusuja()
1981-06-1KuhmolainenVetelys tulossa ensi-iltaan()
1982Kainuun SanomatJämerä Vetelys Kuhmon kesäteatterissa()
1982-06-3Kainuun SanomatPutkinotko aloittaa Kuhmolaisteatterissa()
1982-07-0Kainuun SanomatPutkinotko - kappale elämää()
1982-07-1Kainuun SanomatIloa ja murhetta Kuhmon Putkinotkossa()
1982-07-2Kainuun SanomatPutkinotkon katras on kuhissut kesä-Kuhmossa()
1982-07-2Kuhmolainen?Kuhmolaisteatterilla oli tänä kesänä yli neljä tuhatta katsojaa()
1982-10-0Kainuun SanomatKuhmon Nuorisoseuran lapsiteatteritoiminta taas alkamassa()
1982-10-1Kainuun SanomatTeatteri omaleimainen kulttuurimuoto Kuhmossa()
1983-06-2KalevaKuhmolaisteatterilaisten karjalaisuusaitous testataan Bomballa()
1983-07-2Kainuun SanomatKesäteatteria ruoskalla ja rakkaudella()
1983-08-1KalevaBomban ensimmäiset juhlaviikot loppusuoralla()
1983-08-2KarjalainenRuoskaa ja rakkautta kesäillassa()
1983Lehti?Ruoska ja Rakkaus vieraili Bomban juhlaviikolla()
1983Lehti?Kuhmolaisteatterin kausi päättyi()
1986-06-0KuhmolainenHuuskon Kauko Suihkon ukkona()
1986-07-0Kainuun SanomatLuopuminen tekee aina kipeää()
1986-07-2Kainuun SanomatLuopuminen tekee aina kipeää()
1986-09-1Kainuun SanomatKirjoitan näytelmää kuin pelaan shakkia()
1987Kainuun SanomatVarovainen Kuhmo ryhtyi Kälkyäksi()
2000-07-2KuhmolainenKuhmolaisteatterit esittävät yhdessä näytelmän Tervareitillä()

Fatal error: Call to undefined function: file_put_contents() in /home/integraa/www/lehtijuttu1979multikangas/jutut.php on line 207