Tällä sivulla on lehtijuttuja Kuhmon näytelmäkerhosta vuosilta 1953-1959.
Sivu toimii, kuten pääsivu.
Entisen mittapuun mukaan Kuhmolaisteatteri on nyt täysi-ikäinen. Teatterin 21. kesäkausi päättyi viime sunnuntaina. Tiistaina ruoska ja rakkaus räiskyivät tosin vielä ilmaisnäytännössä ja elokuussa kuhmolaiset matkaavat vielä esityksineen Bomballe Nurmekseen.
Kuhmolaisteatterin 20. näytelmä, Reino Helismaan Ruoska ja rakkaus, oli kesäteatteria sanan perinteisimmässä mielessä. Täysi-ikäisyyden kunniaksi vaiko katsojien tähden lienevät kuhmolaiset viime vuosina palalleet perinteisen kesäteatterin vaalimiin näytelmiin. Joka tapauksessa katsojat tuntuivat pitävän tunteiden paloa ja alhaista mieltä, itkua ja naurua sisältävästä Repen karjalaisnäytelmästä.
Ruoskan ja rakkauden yleisö on pitänyt näkemästään. Jostain syystä Kuhmolaisteatterin katsomon penkkirivit eivät kuitenkaan tänä kesänä täyttyneet edellisten kesien malliin. Karjalaishenkisen näytelmän näki tänä kesänä noin 2800 maksanutta katselijaa. Esimerkiksi viime kesän Putkinotko veti 1500 henkeä enemmän yleisöä. Missä vika?
- Olemme kyllä ihan joukolla pohtineet, mikä tässä on syynä. Ja siihen tulokseen on tultu, ettei ainakaan näytelmässä pitäisi olla vikaa, sanoo kylänvanhin Simana eli Kauko Huusko. - Joskus aikaisemmin on yleisö valitellut, että kun vain noidutaan. Nyt ei ole ainakaan sitä tehty, hän naureskelee.
Kulttuurisihteeri Toivo Mikkola esiintyi tällä kertaa itse näytelmässä voudin osassa. Hän arvelee, että ehkä näytelmän karjalaisuus ei innostanut kuhmolaisia katsojia tarpeeksi. Kainuulaiset eivät ehkä sittenkään koe räiskyvää karjalaisuutta kovin läheiseksi. Se on saattanut vähentää katselijalukuja.
Näytelmän ohjaaja Satu Niiranen on iloinen jokaisesta katsojasta. - Minä olen vähän hämmästellyt, kun kuhmolaisteatterin näyttelijät ovat valitelleet katsojien puutetta. Nykyisin kesäteattereita alkaa olla sen verran tiheässä, että yleisöstä on kilpailua. Minä olen ollut pariin sataan katsojaan näytäntöä kohden ihan tyytyväinen.
Toisaalta Satu Niiranen olisi kaivannut myös alueen lehdistöltä enemmän huomiota näytelmälle. Samaa puhuvat kuhmolaiset näyttelijätkin. Harrastelijateatteri kaipaa kritiikkiä ja kiitoksia ansionsa mukaan. Pelkkä vaikeneminen on pahinta.
Ohjaaja Satu Niirasella virtaa suonissaan karjalaista verta. Oliko karjalais-aiheisen näytelmän läpi vienti hänelle helppoa: menikö ohjaus perille ruoskalla vai rakkaudella?
- Helppoa se ei ollut - päinvastoin! Vaikka olen itse karjalainen, oli hirveän vaikeaa yrittää puristaa irti tunnerikkautta kainuulaisista. Vilkkaus on joko sisäistä tai sitä ei ole. Välillä ehkä olen ollut kovakin ja suuttunut. Karjalaisena kun päästän itse helposti tunteeni valloilleen. Tässä on jouduttu tekemään todella paljon töitä juuri tuon tunneilmaisun kanssa, Satu Niiranen sanoo.
- Näytelmässä oli aika vähän suuria joukkokohtauksia ja silloin yksilösuoritukset korostuvat. Olen antanut sen vuoksi aika paljon henkilöohjausta. Mutta kyllä muutamat näyttelijät täällä puristelivat ihan loistavasti tunnetta irti itsestään, Satu Niiranen kiittelee.
Erityisesti Niiranen kiittää kuhmolaisia harrastelijanäyttelijöitä väsymättömyydestä. - On jännää, että nämä ihmiset eivät ole väsyneet tekemään hommia rutiinilla. Se on usein pahimpana vaarana, kun ajatellaan jo osattavan asia. Jokaisen esityksen kautta on pystyttävä kasvamaan. Se on todellista taitoa, ohjaaja painottaa.
Reino Helismaa kirjoitti 50-luvulla näytelmänsä Ruoska ja rakkaus ja hänen ystävänsä Toivo Kärki sävelsi laulunäytelmän musiikin. Salanimillä kirjoitettu näytelmä herätti aikoinaan kohua, kun sen tekijöiden henkilöllisyys kävi ilmi.
Ruoskan ja rakkauden teksti on selvästi ''repemäistä'' humanismia täynnä. Karjalaisuus on näytelmässä loppujen lopuksi vain pintaa. Kaikkialla maailmassa ihmiset ovat joutuneet orjuutetuiksi ja toisaalta saaneet kokea rakastamisen riemun ja surunkin. Vilkas karjalaisuus lisää näytelmään vain sitä tunteiden paloa, jota Repen ja Toivo Kärjen laulutkin usein sisältävät.
Kesän viimeisessä varsinaisessa esityksessä Kuhmolaisteatteri ylti sekin paikoitellen tuohon tunteiden paloon. Toisaalta yleisölle haluttiin jälleen kerran antaa myös naurun aiheita. Välillä tuntui siltä, etteivät kaikki tunnelataukset menneet perille yleisölle asti. Kun yleisö hörähdellen nauraa traagiselle kohtaukselle, onko silloin kysymyksessä näyttelijän vai yleisön herkkyyden puute? Kuhmolaisteatterin sunnuntaisessa esityksessä ei tässä mielessä ainakaan näyttelijöitä voinut syyttää. Tunnelataukset tuntuivat ihmeen aidoilta.
Laulunäytelmät ovat aina vaikeita harrastajille. Esimerkiksi jotkut laulukohtaukset tuntuivat jäävän hieman pysähtyneiksi ja irrallisiksi näytelmästä. [vähän suttuista tekstiä]
Parhaimpia roolisuorituksia olivat Kauko Huuskon mateleva ja pokkuroiva kylänvanhin sekä Veikko Huotarin Jyrki. Kuhmolaisteatteria monena kesänä ohjannut Toivo Mikkola näytti yleisölle nyt myös näyttelijänkykyjään. Hänen esittämänsä vouti Waslei Timojeijeff toi mieleen Chaplinin elokuvan Diktaattori. Pienikokoisen voudin ruoskan heiluttelussa ja keikaroinnissa oli saman tyylistä koomista isottelua niin kuin Chaplinin hitlerversiossakin on.
Mikkola itse nauraa ajatukselle ja kiistää ottaneensa mallia Diktaattorista. - Tämähän on minulle selvästi agression purkamista näitä Kuhmolaisteatterin näyttelijöitä kohtaan, naureskelee Toivo Mikkola ruoskan heiluttajan rooliaan. Ensi talven aikana kulttuurisihteeri Mikkola voi yrittää purkaa agressioitaan kovaan työhön. Sillä paljon työtä on tiedossa, mikäli hänen haaveilemansa näytelmäproduktio ''Viimeiset kiusaukset'' Kuhmon kansalaisopiston ja Kuhmolaisteatterin yhteistyönä toteutuu.
Teksti ja kuvat: Ritva-Liisa Rantonen
Voit hakea kirjoittamalla avainsanoja ja painamalla Enteriä.