Lehtijuttuja

Tällä sivulla on lehtijuttuja Kuhmon näytelmäkerhosta vuosilta 1953-1959.

Sivu toimii, kuten pääsivu.

Päivämäärä: 1986-06-03
Lehti: Kuhmolainen
Otsikko: Huuskon Kauko Suihkon ukkona
Avainsanat:


Kuhmolaisteatteri valmistautuu näytäntökauteensa

Huuskon Kauko Suihkon ukkona

Kuhmolainen 3.6.1986

Kuhmolaisteatteri valmistautuu esityskauteensa Oprin ja Oleksin harjoituksissa.

Karjalaisia ja yleensä ihmisen tuntoja kuvaava näytelmä on kypsä ensi-iltaansa tämän kuun 29. päivä.

Suihko-ukkona nähdään monen roolin mies Kauko Huusko.

Jos jokin teatteri henkilöityy ihmiseen ja ihminen teatteriin, niin Huuskon Kauko ja Kuhmolaisteatteri lienevät parhaimpia esimerkkejä tästä.

Kauko itse kertoo joutuneensa aivan vahingossa teatteriin.

- Ahovaaran koululla pidettiin opintokerhossa näytelmäpiiriä. Ohjaajana oli silloin Jussi Koivusilta. Meitä oli siellä innokas porukka ja kun kirkolle tarvittiin näyttelijöitä, niin meitä ahovaaralaisia pyydettiin mukaan. Enimmillään Kuhmolaisteatterissa oli kahdeksan ahovaaralaista.

- Kuhmolaisteatteri omaksui nykyisen nimensä vuonna 1971. Teatterityö aloitettiin 1950-luvulla Kuhmon Näytelmäkerhona, sitten jostain syystä nimi vaihtui Kainuulaisteatteriksi. Sitä nimeä en henkilökohtaisesti koskaan hyväksynyt. Onneksi nimenmuutos oli mahdollinen.

Miksi metsuri Kauko Huusko uhraa kaikki kesänsä ja vapaa-aikansa teatterissa?

- Teatterissa on mukavia ihmisiä. Ennen minä kolusin vapaa-aikani noita jokivarsia ongen ja virvelin kanssa. Vapaa-aika pitää jotenkin viettää.

Teatterin harrastaminen on minusta mukavaa ja siellä on mukavia ihmisiä, Kauko toistaa.

Rakkain rooli?

Kauko miettii ja pohtii.

- Kaikki ovat hyviä silloin kun niitä tekee. Tästä Suihkon ukon roolista minä pidän, tämä on tosi vaativa ja uskon, että jos saan tämän istumaan, niin tästä tulee paras. Edellisistä rooleista pidin eniten Ruoskan ja rakkauden Simanan osasta.

- Unto Heikuran tekstit ovat tietysti olleet mukavia esitettäviä, koska ne ovat nousseet tästä maaperästä.

Kuhmolaisteatteri on laajalti tunnettu. Kauko kertoo, että on ihmisiä, jotka kesästä toiseen tulevat katsomaan Kuhmolaisteatteria.

- Se tietysti lämmittää ja antaa uskoa siihen, että paikkakunnalla pitää olla oma teatteri.

Kesäteatteri aloitti aikoinaan Uiton rannassa. Seuraava paikka oli Kelon luona. Nyt teatteri majailee Multikankaalla.

- Multikangas on hyvä paikka. Se on sopivasti syrjässä ja lavasteet ja muut säilyvät ehjinä, kun siellä ei ole turhaa liikettä. Kelon luona kävi monasti niin, että lavasteita ja kalustoa tuhottiin.

Kaukon huolena onkin pitää teatterin lavasteet ja rakenteet kunnossa. Multikankaan mökki vaihtuu milloin herraskartanoksi, milloin karjalaiseksi taloksi ja välistä se on Putkinotkon pirttiröksä.

Kaukon ympärille on kasvanut teatteri. Erityisen mielissään Kauko on siitä, että kesä kesän jälkeen mukaan tulee aina uusia, nuoria ja innokkaita ihmisiä.

- Niijen kanssa on mukava olla ja tehä teatteria.

Avaa juttu erillisessä ikkunassa.

Voit hakea kirjoittamalla avainsanoja ja painamalla Enteriä.

Päivämäärä Lehti Otsikko (avainsanat)
1975-03-2Kainuun SanomatKuhmon Nuorisoseurasta Kuhmolaisteatteri ry - nimenmuutos vireillä()
1975-PitäjäsriivaliTimo Linnasalo - läänintaiteilijan allakasta()
1975PitäjäsriivaliTeatterinohjaaja Ahti Ahonen - Elävään ja uudistuvaan harrastajateatteriin()
1975Lehti?Mitä kuuluu?()
1979-09-0KuhmolainenKesäteatteri muuttaa majaa()
1978-11-20Kainuun SanomatKesäteatteri muuttaa majaa()
1978Lehti?Rakennusjupakka syynä: Kuhmon kesäteatteri muuttaa Kelolta Multikankaalle()
1979-02-0Kainuun SanomatKutsu näytelmäkirjoituskilpailuun()
1979-02-0Kainuun Sanomat''Viekää tuhkakin pesästä'' Kuhmolaisteatteriin()
1979-07-0KalevaHitaasti hupeni tuhka pesästä()
1979-08-0Kansan UutisetHarrastajateatterit tänään Seinäjoella()
1979-08-0KuhmolainenPalautetta Seinäjoelta: Totunnaisuudesta mielikuvitukseen()
1979Nuorten SanomatTeatteri 1979()
1979KuhmolainenKuhmon lapsiteatteri aloitti: Kiireinen syksy luvassa()
1980-05-0KuhmolainenKuhmon Lapsiteatterin kevään ja kesän kuulumisia()
1980Lehti?Kuhmolaisteatteri valmistelee kesäksi Lassilan Ruusuja()
1981-06-1KuhmolainenVetelys tulossa ensi-iltaan()
1982Kainuun SanomatJämerä Vetelys Kuhmon kesäteatterissa()
1982-06-3Kainuun SanomatPutkinotko aloittaa Kuhmolaisteatterissa()
1982-07-0Kainuun SanomatPutkinotko - kappale elämää()
1982-07-1Kainuun SanomatIloa ja murhetta Kuhmon Putkinotkossa()
1982-07-2Kainuun SanomatPutkinotkon katras on kuhissut kesä-Kuhmossa()
1982-07-2Kuhmolainen?Kuhmolaisteatterilla oli tänä kesänä yli neljä tuhatta katsojaa()
1982-10-0Kainuun SanomatKuhmon Nuorisoseuran lapsiteatteritoiminta taas alkamassa()
1982-10-1Kainuun SanomatTeatteri omaleimainen kulttuurimuoto Kuhmossa()
1983-06-2KalevaKuhmolaisteatterilaisten karjalaisuusaitous testataan Bomballa()
1983-07-2Kainuun SanomatKesäteatteria ruoskalla ja rakkaudella()
1983-08-1KalevaBomban ensimmäiset juhlaviikot loppusuoralla()
1983-08-2KarjalainenRuoskaa ja rakkautta kesäillassa()
1983Lehti?Ruoska ja Rakkaus vieraili Bomban juhlaviikolla()
1983Lehti?Kuhmolaisteatterin kausi päättyi()
1986-06-0KuhmolainenHuuskon Kauko Suihkon ukkona()
1986-07-0Kainuun SanomatLuopuminen tekee aina kipeää()
1986-07-2Kainuun SanomatLuopuminen tekee aina kipeää()
1986-09-1Kainuun SanomatKirjoitan näytelmää kuin pelaan shakkia()
1987Kainuun SanomatVarovainen Kuhmo ryhtyi Kälkyäksi()
2000-07-2KuhmolainenKuhmolaisteatterit esittävät yhdessä näytelmän Tervareitillä()

Fatal error: Call to undefined function: file_put_contents() in /home/integraa/www/lehtijuttu1979multikangas/jutut.php on line 207