Lehtijuttuja

Tällä sivulla on lehtijuttuja Kuhmon näytelmäkerhosta vuosilta 1953-1959.

Sivu toimii, kuten pääsivu.

Päivämäärä: 1986-07-03
Lehti: Kainuun Sanomat
Otsikko: Luopuminen tekee aina kipeää
Avainsanat:


Luopuminen tekee aina kipeää

Kainuun Sanomat 3.7.1986

Kanteleen heleä helkyntä johdattelee Karjalaan. Soinnissa on kesän heleyttä, kodin rauhaa ja onnea, näennäisesti.

Tästä alkaa vyyhti Oprin ja Oleksin ympäriltä purkaantua. Siihen saakka Opri-Oleksin mökillä on vietetty samoilla raiteilla junnaavaa elämää. Emäntä on ottanut tupaansa kulkumiehen isännäksi.

Oprin ja Oleksin kynänvarressa on ollut Kyllikki Mäntylä. Hengen hahmoihin puhaltaa Kuhmolaisteatteri Satu Niirasen ohjauksella.

Kulkumiehen veri ei kuitenkaan rauhoitu isännäksi pääsyn myötä -- kylästä löytyy Oleksin avioton lapsi, joka ennustaa tuhoa ja hävitystä kalmankukkineen. Lopulta hän vie mukanaan manan maille myös Oleksin.

Oprin ajatusko tapahtumat ajoi siihen pisteeseen? Toivo omasta lapsesta on turha -- eikä Oleksi anna asian unohtua. Taakka on raskas kantaa.

Ja kaikki luulevat tietävänsä, etteivät muut tiedä.

Suihkon ukko on se, joka oikeastaan maalaa paholaiset seinälle ensimmäisenä. Hän tietää, missä ollaan menossa; eihän näkki tahdo hänelle enää soittaa. Vieraan verkosta nälkään otetut kaksi kalaa kääntyvät ukkoa vastaan.

Toisten juopuessa uuden ajan airueista, linjavaunusta ja kauppiaan moottoriveneestä, ukko pudistelee päätään. Hän tietää. Hänelle on näytetty -- unessa.

Uuden ajan myötä on vanhojen tapojen ja tavaroiden väistyttävä. Siitä muistutuksena kylään ilmestyy kaksi ylioppilasta vanhaa perinnetietoa keräämään. On valmistauduttava luopumaan. Kaikki alkaa kanteleesta.

Teemat puhuvat myös tänään

Kuhmolaisteatterin päätyminen Kyllikki Mäntylän Opri ja Oleksi -näytelmään hieman ihmetyttää. Tosin teemat -- uuteen aikaan siirtyminen, aviopuolisoiden väliset ristiriidat, luopuminen ja kodin jättäminen -- ovat yhtälailla ajankohtaisia tänään kuin eilenkin.

Ja kesäteatteri elää perinteestä -- siispä takaisin Karjalaan.

Kuitenkin Opri ja Oleksi olisi parempi sisällä. Näytelmä on enemmän puhe- kuin toimintanäytelmä. Sitäpaitsi näytelmässä on vahva tunnelataus, joka on vaarassa hukkua suureen tilaan, jonka täyttäminen toiminnalla tuntuu joskus olevan vaikeaa; päädytään maitokärryjen työntelyyn ja pyörällä ajeluun ympäri näyttämöä.

Ohjaaja Satu Niiranen on taitava henkilöohjaaja, mutta kuhmolaisista hän ei ole onnistunut saamaan karjalaista vilkkautta esille. Vai liekö syy raskassoutuisuuteen katsojan stereotyyppisessä mielikuvassa karjalaisista -- että he ovat eläväisiä.

Tuskakin elämää

Oleksi (Timo Heikkilä) on velmu ja Satisen emäntä (Seija Piirainen) huikentelevainen. Kimeä kiherryskin kuuluu asiaan, ei siinä mitään.

Kylähullu Pasa (Sirkku Malinen) on komedienne, jonka rooli kantoi. Järkähtämättömällä pahanilmanlinnullakin on heikkoutensa ja hänkin joutuu usein turvautumaan vahvempaansa.

Tässä tapauksessa turvaa tuo lopulta Opri (Leena Nuortila), joka kylän naisista on henkisesti vahvin. Eivät edes Pasan ilkut riitä häntä nujertamaan.

Opri kietoutuu tiukemmin suruunsa, vetää kärsimysvärit -- violetin ja mustan -- tiiviisti ympärilleen. Violetti on samalla myös kuninkuuden väri. Tähän viittaa myös repliikki: ``Elämäähän se tuskakin on''.

Naisten näytelmä

Opri ja Oleksi on naisten näytelmä. Naisten siinä mielessä, että he joutuvat kantamaan raskaimman taakan. Miehet hukkuvat tai kätkeytyvät metsään.

Toivo ehkä löytyy uudessa polvessa, jonka edustajana kuvioon ilmestyy lopulta kesäinen ylioppilaspoika nyt sotilasasussa. Hän on ottanut tyttönsä omakseen, on valmiina rakentamaan omaa kotia, jos aika antaa hänelle siihen mahdollisuuden.

Naisten näytelmä Opri ja Oleksi on myös siksi, että kantavimmat hahmot löytyvät juuri naisnäyttelijöistä, Oprista ja Pasasta.

Sota on syttynyt ja lähtö on edessä. Sille ei voi edes Opri mitään. Kanteleen ääni on muuttunut kumuksi; suruksi, jolle ei lohtua löydy.

Anne Karppinen

Kuhmolaisteatteri, Kyllikki Mäntylän Opri ja Oleksi. Rooleissa Leena Nuortila, Timo Heikkilä, Kauko Huusko, Sirkku Malinen, Kaija Soikkonen, Mirva Komulainen, Risto Kotamaa, Vuokko Komulainen, Seija Piirainen, Matti Huotari, Kari Kuosmanen, Anelma Huotari, Eero Rytkönen, Leevi Kivioja, Ira Nuortila, Irina Nuortila.

Ohjaus Satu Niiranen, lavastus Kauko Huusko, puvustus Ritva Ahola.

Avaa juttu erillisessä ikkunassa.

Voit hakea kirjoittamalla avainsanoja ja painamalla Enteriä.

Päivämäärä Lehti Otsikko (avainsanat)
1975-03-2Kainuun SanomatKuhmon Nuorisoseurasta Kuhmolaisteatteri ry - nimenmuutos vireillä()
1975-PitäjäsriivaliTimo Linnasalo - läänintaiteilijan allakasta()
1975PitäjäsriivaliTeatterinohjaaja Ahti Ahonen - Elävään ja uudistuvaan harrastajateatteriin()
1975Lehti?Mitä kuuluu?()
1979-09-0KuhmolainenKesäteatteri muuttaa majaa()
1978-11-20Kainuun SanomatKesäteatteri muuttaa majaa()
1978Lehti?Rakennusjupakka syynä: Kuhmon kesäteatteri muuttaa Kelolta Multikankaalle()
1979-02-0Kainuun SanomatKutsu näytelmäkirjoituskilpailuun()
1979-02-0Kainuun Sanomat''Viekää tuhkakin pesästä'' Kuhmolaisteatteriin()
1979-07-0KalevaHitaasti hupeni tuhka pesästä()
1979-08-0Kansan UutisetHarrastajateatterit tänään Seinäjoella()
1979-08-0KuhmolainenPalautetta Seinäjoelta: Totunnaisuudesta mielikuvitukseen()
1979Nuorten SanomatTeatteri 1979()
1979KuhmolainenKuhmon lapsiteatteri aloitti: Kiireinen syksy luvassa()
1980-05-0KuhmolainenKuhmon Lapsiteatterin kevään ja kesän kuulumisia()
1980Lehti?Kuhmolaisteatteri valmistelee kesäksi Lassilan Ruusuja()
1981-06-1KuhmolainenVetelys tulossa ensi-iltaan()
1982Kainuun SanomatJämerä Vetelys Kuhmon kesäteatterissa()
1982-06-3Kainuun SanomatPutkinotko aloittaa Kuhmolaisteatterissa()
1982-07-0Kainuun SanomatPutkinotko - kappale elämää()
1982-07-1Kainuun SanomatIloa ja murhetta Kuhmon Putkinotkossa()
1982-07-2Kainuun SanomatPutkinotkon katras on kuhissut kesä-Kuhmossa()
1982-07-2Kuhmolainen?Kuhmolaisteatterilla oli tänä kesänä yli neljä tuhatta katsojaa()
1982-10-0Kainuun SanomatKuhmon Nuorisoseuran lapsiteatteritoiminta taas alkamassa()
1982-10-1Kainuun SanomatTeatteri omaleimainen kulttuurimuoto Kuhmossa()
1983-06-2KalevaKuhmolaisteatterilaisten karjalaisuusaitous testataan Bomballa()
1983-07-2Kainuun SanomatKesäteatteria ruoskalla ja rakkaudella()
1983-08-1KalevaBomban ensimmäiset juhlaviikot loppusuoralla()
1983-08-2KarjalainenRuoskaa ja rakkautta kesäillassa()
1983Lehti?Ruoska ja Rakkaus vieraili Bomban juhlaviikolla()
1983Lehti?Kuhmolaisteatterin kausi päättyi()
1986-06-0KuhmolainenHuuskon Kauko Suihkon ukkona()
1986-07-0Kainuun SanomatLuopuminen tekee aina kipeää()
1986-07-2Kainuun SanomatLuopuminen tekee aina kipeää()
1986-09-1Kainuun SanomatKirjoitan näytelmää kuin pelaan shakkia()
1987Kainuun SanomatVarovainen Kuhmo ryhtyi Kälkyäksi()
2000-07-2KuhmolainenKuhmolaisteatterit esittävät yhdessä näytelmän Tervareitillä()

Fatal error: Call to undefined function: file_put_contents() in /home/integraa/www/lehtijuttu1979multikangas/jutut.php on line 207