Lehtijuttuja

Tällä sivulla on lehtijuttuja Kuhmon näytelmäkerhosta vuosilta 1953-1959.

Sivu toimii, kuten pääsivu.

Päivämäärä: 1979?
Lehti: Kuhmolainen
Otsikko: Kuhmon lapsiteatteri aloitti: Kiireinen syksy luvassa
Avainsanat:


Kuhmon lapsiteatteri aloitti: Kiireinen syksy luvassa

Kuhmolainen 1979?

Vanhat ''konkarit'' ja uudet näyttelystä kiinnostuneet lapset kokoontuivat viime torstaina ala-asteelle aloittamaan Kuhmon Lapsiteatterin toimintakautta. Syksyn ohjelmaan kuuluu neljä esitystä.

Viime maanantain illanvietossa Lapsiteatteri esitti viime vuonna valmistuneen runoteoksen Pan ja kaupunki. Lokakuun puolivälissä kuhmolaislapset lähtevät teatterimatkalle Kajaaniin kappaleella Kiljusen Herrasväki. Sama näytelmä esitetään Lasten Teatteriviikolla Kuhmossa.

Myös uuden näytelmän valmistaminen alkaa olla käsillä. Ohjelmistoon otetaan joko jatkoa Kiljusen Herrasväelle tai Sirkka Klemetin aforismeja runoteoksesta Kuin puu minä kasvan.

Ala-asteelle kerääntynyt lapsimäärä sai Kuhmon Lapsiteatterin vetäjän Toivo Mikkolankin hämmästymään. Mukana oli nimittäin 27 lasta, joista 15 uusia tulokkaita.

- Iso ryhmä tuo mukanaan omat hankaluutensa ja kahta iltaa ei yksi ohjaaja jaksa vetää. Mikäli viime vuosi toistaa itseään, jäävät monet uudet tulokkaat kuitenkin pois vuoden aikana ja keväällä on jäljellä vakioporukka.

Monet ensikertalaiset tulevat vain uteliaisuudesta, innostus loppuu, kun toiminta ei vastaa odotuksia. Ihan heti ei aloittelija pääse näytelmäntekoon, eikä päärooleja kannata odottaa. Itse näytelmien lisäksi Lapsiteatterin harjoitusiltoihin mahtuu aimo annos luovaa ilmaisua, liikkumista musiikin mukana, rentouttavaa ja vapauttavaa.

Tänä syksynä Lapsiteatteriin mukaan tulleista Toivo Mikkola kuitenkin löytää muutamia ''tulevaisuuden toivoja''. Jo neljä vuotta yhdessä toiminut ydinjoukko on siis kasvamassa.

Runoja vai Kiljusia

Kuhmon Lapsiteatterin tämän syksyn näytelmä on vielä varmistamatta. Lasten valittavana on joko jatkoa viime kesän Kiljusille tai Sirkka Klemetin runoteokseen Kuin puu minä kasvan perustuva kuvaelma.

Toivo Mikkola antaa omasta puolestaan kannatuksensa runoille:

- Tehtävä on vaativa, mutta se toisi vaihtelua Lapsiteatterin ohjelmistoon. Kiljusten valmistaminen olisi tietysti helpompaa, aihe kuitenkin pientä toistoa viime kesästä. Kahta näytelmää ei pystytä yhtä aikaa valmistamaan.

''Kuin puu minä kasvan'' -runoteoksen esittämistä on kaavailtu itsenäisyyspäiväjuhliin. Kiljuset tulisivat joulunäytelmäksi. Lapsiteatterin esitys itsenäisyyspäiväjuhlissa on muodostunut jo perinteeksi, jota Toivo Mikkola ei mielellään katkaisisi.

Kokemusta runojen esittämisestä lapsilla jo on. Viime maanantaina teatteri esitti kuhmolaisten illanvietossa Oiva Paloheimon runoon perustuvan kuvaelman ''Pan ja kaupunki''.

Näytelmä valmistui viime vuoden itsenäisyyspäiväjuhlaan, maanantain esityskerta oli neljäs. Omaperäisestä aiheestaan huolimatta on kappale ainakin näyttelijöiden suosiossa.

- Aluksi koko homma tuntui kauhean vaikealta. Sitten kun mukaan tuli musiikki ja kaikki osasivat roolinsa, ei siitä voinut olla pitämättä, kertoi Eija.

Valo- ja musiikkitehosteisiin perustuva näytelmä sai hyvän vastaanoton myös Kuusamossa pidetyssä teatteritapahtumassa viime keväänä. Näytelmä esitettiin myös Kuhmo-päivillä.

Ensi kesän kappaletta ei ole vielä valittu. Lokakuun puolessavälissä vietetään Helsingissä Lasten Teatteriviikkoa, jonne Toivo Mikkolankin on tarkoitus lähteä ideoita etsimään. Kesän näytelmävalinta ratkennee siis vielä tänä syksynä.

Avaa juttu erillisessä ikkunassa.

Voit hakea kirjoittamalla avainsanoja ja painamalla Enteriä.

Päivämäärä Lehti Otsikko (avainsanat)
1975-03-2Kainuun SanomatKuhmon Nuorisoseurasta Kuhmolaisteatteri ry - nimenmuutos vireillä()
1975-PitäjäsriivaliTimo Linnasalo - läänintaiteilijan allakasta()
1975PitäjäsriivaliTeatterinohjaaja Ahti Ahonen - Elävään ja uudistuvaan harrastajateatteriin()
1975Lehti?Mitä kuuluu?()
1979-09-0KuhmolainenKesäteatteri muuttaa majaa()
1978-11-20Kainuun SanomatKesäteatteri muuttaa majaa()
1978Lehti?Rakennusjupakka syynä: Kuhmon kesäteatteri muuttaa Kelolta Multikankaalle()
1979-02-0Kainuun SanomatKutsu näytelmäkirjoituskilpailuun()
1979-02-0Kainuun Sanomat''Viekää tuhkakin pesästä'' Kuhmolaisteatteriin()
1979-07-0KalevaHitaasti hupeni tuhka pesästä()
1979-08-0Kansan UutisetHarrastajateatterit tänään Seinäjoella()
1979-08-0KuhmolainenPalautetta Seinäjoelta: Totunnaisuudesta mielikuvitukseen()
1979Nuorten SanomatTeatteri 1979()
1979KuhmolainenKuhmon lapsiteatteri aloitti: Kiireinen syksy luvassa()
1980-05-0KuhmolainenKuhmon Lapsiteatterin kevään ja kesän kuulumisia()
1980Lehti?Kuhmolaisteatteri valmistelee kesäksi Lassilan Ruusuja()
1981-06-1KuhmolainenVetelys tulossa ensi-iltaan()
1982Kainuun SanomatJämerä Vetelys Kuhmon kesäteatterissa()
1982-06-3Kainuun SanomatPutkinotko aloittaa Kuhmolaisteatterissa()
1982-07-0Kainuun SanomatPutkinotko - kappale elämää()
1982-07-1Kainuun SanomatIloa ja murhetta Kuhmon Putkinotkossa()
1982-07-2Kainuun SanomatPutkinotkon katras on kuhissut kesä-Kuhmossa()
1982-07-2Kuhmolainen?Kuhmolaisteatterilla oli tänä kesänä yli neljä tuhatta katsojaa()
1982-10-0Kainuun SanomatKuhmon Nuorisoseuran lapsiteatteritoiminta taas alkamassa()
1982-10-1Kainuun SanomatTeatteri omaleimainen kulttuurimuoto Kuhmossa()
1983-06-2KalevaKuhmolaisteatterilaisten karjalaisuusaitous testataan Bomballa()
1983-07-2Kainuun SanomatKesäteatteria ruoskalla ja rakkaudella()
1983-08-1KalevaBomban ensimmäiset juhlaviikot loppusuoralla()
1983-08-2KarjalainenRuoskaa ja rakkautta kesäillassa()
1983Lehti?Ruoska ja Rakkaus vieraili Bomban juhlaviikolla()
1983Lehti?Kuhmolaisteatterin kausi päättyi()
1986-06-0KuhmolainenHuuskon Kauko Suihkon ukkona()
1986-07-0Kainuun SanomatLuopuminen tekee aina kipeää()
1986-07-2Kainuun SanomatLuopuminen tekee aina kipeää()
1986-09-1Kainuun SanomatKirjoitan näytelmää kuin pelaan shakkia()
1987Kainuun SanomatVarovainen Kuhmo ryhtyi Kälkyäksi()
2000-07-2KuhmolainenKuhmolaisteatterit esittävät yhdessä näytelmän Tervareitillä()

Fatal error: Call to undefined function: file_put_contents() in /home/integraa/www/lehtijuttu1979multikangas/jutut.php on line 207