Tällä sivulla on lehtijuttuja Kuhmon näytelmäkerhosta vuosilta 1953-1959.
Sivu toimii, kuten pääsivu.
Putkinotkon Juutas Käkriäinen Rosina-vaimoineen, lapsilaumoineen ja muine pesueineen on ollut Kuhmolaisteatterin tämänkesäinen hauskuuttaja.
Multikankaan mäntymetsikön notkelmassa ''kuhisee'' savolaisen Putkinotkon elämänmeno viimeisen kerran sunnuntaina.
Traaginen ja samalla hilpeän koominen näytelmä takaa kuhmolaisittain esitettynä reheviä kainuulais-savolaisia maalaistyyppejä ja kokonaisuutena katsoen kutkuttavan teatterielämyksen.
Suomalaisille tuttu Joel Lehtosen Putkinotko kertoo kesäisestä päivästä savolaisessa Ryysyrannassa joskus vuosisadan alkupuoliskolla.
Kirjakauppias Aapeli Muttisen omistamassa Putkinotkossa asusteleva Juutas Käkriäinen on kyllästynyt kiireiseen, moderniin aikakauteen. – Ja kuta saamattomampi Juutas on, sitä enemmän Rosina-emännän on leiskuttava.
Mirja Saari Rosinana hallitseekin näyttämön tapahtumia suuremmoisella tavalla alusta loppuun saakka. Muuntautumiskyky tulikivenkatkuisesta, Juutakselle kimpaantuneesta eukosta hellyyteen pakahtuvaan äitiin ja juonittelevaan mökinakkaan on mitä ilmeisin. Rosina-paran elämä kun on yhtä lapsentekoa ja Juutaksen herättelemistä ja vanuttamista.
Näytelmän tragedian aistii koskettavimmin juuri Rosinan kohtalossa. Juutaksen laahaavaakin laahaavampi olemus ei sen kummemmin tässä mielessä sympatioita herättele, joskin taustalla on tuntemus myös hänen ristiriidoistaan ja vaikeuksistaan.
Kauko Huusko on Juutaksena kuitenkin aidontuntuinen Savon muan luonnonlaps. Samoin Aune Huusko Maunon Perttana nousee erääksi näytelmän vahvimmista roolisuorituksista Putkinotkon lapsia lukuunottamatta.
Lapsiteatteriperinne ei elä Kuhmossa suotta, siksi vahvoja lapsinäyttelijöitä näyttää kunnasta löytyvän.
Varsinkin Mirja Komulainen Sanukkana valloitti katsomon. Tyttö ei sotkeutunut sanoihinsa, jos ei vaatteisiinsakaan. Veikko Huotari piirsi Malakiaksestaan todella säälittävän, jos paikoin hilpeän hauskankin ''käärmepojan''. Kyseinen roolihan vaati pojalta aika paljon.
Kuhmon Putkinotkon ''eläjien'' luontevuus onkin kokonaisuutena huippuluokkaa. Takertelua tai haparointia ei huomannut. Ja jos nyt olisi joku sana sattunut unohtumaankin, niin varmasti sitä ei olisi huomannut. Näyttelijä olisi keksinyt sopivat sanat tuokiossa tilalle. Siksi suurta eläytyminen rooleihin näytti olevan.
Edellämainittu korostuu entisestään, kun muistetaan, ettei Lehtosen teksti ole niitä helpoimpia. Tapahtumat miltei pysähtyvät välillä, kunnes taas seuraavassa hetkessä tapahtuu, ja paljon. On murreilmaisuja ja sivuhuomautuksia, jotka nekin on tartutettava yleisön korvaan selvästi. Lisäksi repliikit ovat toisin paikoin pitkiä.
Jos esityksessä tuntui joku jäykältä, vieraalta ja epätodelliselta, se oli Leevi Kiviojan Muttinen, kirjakauppias ja Juutaksen äveriäs ''isäntä''. Kaupunkilainen, vaaleapukuinen hienosteleva porvari, jonka kuhertelu Putkinotkon tantereilla ''avovaimonsa'' Lyygian Seija Piirainen kanssa maistui teennäiseltä.
Aidonoloinen Multikankaan putkinotkomaisema, Juutaksen ränsistynyt tupa ja savusauna-asumus lammaskarsinoineen ja oikeine lampaineen, sekä Muttisen hieno pytinki: siinä kuhmolaisten oiva lavastus. Aitoa elämänmenoa täydensivät muun muassa tulenpidot savuineen musiikista ja äänitehosteista puhumattakaan. Eikäpä puvustuksestakaan ole huomauttelemista.
Eräs asia, joka kuhmolaisten esityksessä ansaitsee kiitosta, on tekniikka. Kuuluvuus esimerkiksi olisi ollut ilman sitä aivan surkea jo katsomon laajuudenkin vuoksi. Tosin puoliajalta tällä kertaa alkanut, väliin melkoinenkin taivaalta niskaan tullut vesiryöppy hävitti kuuluvuuden vähäksi aikaa.
''Kärrylle'' sentään päästiin eikä märistä vaatteista oltu moksiskaan. – Närkästyksen aihetta kyllä antoi se, että melkoinen osa yleisöstä säntäsi vesisadetta pakoon suoraan näyttämön halki Muttisen pytingin katoksen alle. Siellä sitten nököttivät Putkinotkon tapahtumien keskellä. Ja takaisinkin joku harppoi samaa latua. Eikö näyttämöä voitu edes silloin kiertää?
Pirkko Korhonen
Voit hakea kirjoittamalla avainsanoja ja painamalla Enteriä.